Kirjoituksia
Yleisönosastokirjoitus Aamupostissa 18.10.2008
Kyselevä pappa väitti Aamupostissa 16.10. uskonnottomien ihmisten olevan vastuuttomia ja vailla moraalia. Melkein meni aamutee väärään kurkkuun moista lukiessani. Pappa taitaa kuulua siihen valitettavan suureen ryhmään suomalaisia, joiden mielestä uskonnottomat ovat vähempiarvoisia ja elävät vailla arvoja. Tämähän ei pidä paikkaansa. Haluan samassa hengessä esittää kysymyksen, miksi uskovaiset omivat itselleen lähimmäisenrakkauden ja moraalin, olettaen etteivät ne muita edes kiinnosta?
Olen itse kolmen lapsen äiti ja ateisti. Yksi tärkeimmistä arvoista, minkä olen lapsilleni halunnut opettaa, on toisista huolta pitäminen. Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus heikoimmista huolehtimisen periaatteella on mielestäni avainasemassa nykypäivän lasten ja nuorten pahoinvointiin ratkaisuja haettaessa. Sitä työtä tehdään aidolla välittämisellä ja vastuunkannolla, ei siinä tarvitse kysellä kenenkään jumalista. Jokaisella lienee omat lähteensä voimavaroilleen, minä en halua, enkä pystykään, lähteä asettamaan niitä paremmuusjärjestykseen. On ylipäätään melko hurjaa, että joku kokee voivansa jakaa ihmiset hyviin ja huonoihin heidän uskonnollisen vakaumuksensa perusteella.
Ystäväpiiriini kuuluu suuri joukko ihmisiä, jotka eivät kuulu kirkkoon, eivätkä tunnusta mitään uskontoa. Yhtäkään heistä en tunnista kyselevän papan kirjoituksesta. Olisiko papalle käynyt nyt niin, että törmätessä elämän epäoikeudenmukaisuuteen ja julmuuteen, helpointa on syyttää jotakin vierasta ja itsestä kaukana olevaa tahoa? Siinä on ikävää se, että samalla tulee taas hiukan kasvattaneeksi ennakkoluuloja ja osoiteltua syyttömiä sormella. Parempi ratkaisu olisi rakentaa siltoja ja toimia yhteisessä, suvaitsevaisessa rintamassa paremman tulevaisuuden puolesta.
Yleisönosastokirjoitus Aamupostissa 18.2.2008
Aamupostissa 13.2 oli uskonnollisen aamunavauksen herättämä keskustelu levinnyt käsittelemään laajemminkin kirkon, uskonnon ja koulun, sekä hyvän ja pahan välisiä suhteita. Haluan tuoda keskusteluun mukaan oman näkökantani kolmen lapsen äitinä ja ateistina.
Useasta kirjoituksesta saa käsityksen, että usko jumalaan ja hyvyys ovat käsi kädessä kulkevia asioita, mistä tekee helposti johtopäätöksen uskonnottoman ihmisen pahuudesta. Tähän myös viitataan osassa kirjoituksista.
Olen aina pyrkinyt henkilökohtaisessa elämässäni toimimaan eettisesti ja moraalisesti oikein. Keskeisimpiä arvojani, joita olen myös lapsilleni halunnut välittää, on suvaitsevaisuus kaikkia ihmisiä ja elämänkatsomuksia kohtaan, ihmisten tasa-arvoisuus ikään, elämänkatsomukseen, rotuun, asuinpaikkaan tai mihinkään muuhunkaan ulkoiseen seikkaan katsomatta sekä heikkojen ja pienempien puolustaminen. Olen myös opettanut että samanlaista kohtelua voi odottaa muilta itseään kohtaan. Rohkeus, itsevarmuus ja suvaitsevaisuus ovat parhaat aseet elämän epäkohtiin törmätessä.
Ikävä kyllä omat ja monet, monet muut lapset ja vanhemmat ovat näitä aseita tarvinneet puolustaessaan omia oikeuksiaan. Opetushallitus on julkaissut tiedotteen perusopetuslain muutoksen vaikutuksista uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen sekä koulun toimintaan. Tiedotteessa sanotaan seuraavaa: ”Koulu voi edelleen järjestää uskonnollisia tilaisuuksia kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia. Tällaiset tilaisuudet katsotaan uskonnon harjoittamiseksi. Perustuslain 11§:n 2 momentin mukaan ketään ei voida velvoittaa omantuntonsa vastaisesti uskonnonharjoittamiseen. Tämän perusteella oppilasta ei voida velvoittaa osallistumaan jumalanpalvelukseen, uskonnolliseen päivänavaukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen.” Kouluissa tapahtuu vieläkin paljon uskonnonharjoitusta vanhempien sitä tietämättä. Omien lasteni kohdalla opettajat ovat onneksi olleet ymmärtäväisiä ja hyväksyneet perheemme elämänkatsomuksen. Näin ei monen muun kohdalla ole. Ruokarukouksista ja uskonnollisista päivänavauksista ilmoittamatta jättäminen sekä oman kristillisen elämänkatsomuksen ainoana oikeana vaihtoehtona esittäminen on surullisen tuttua monen opettajan kohdalla. Vielä yleisempää on uskonnottomien vaihtoehtojen rangaistuksenluonteisuus. Muiden oppilaiden osallistuessa uskonnollisiin tilaisuuksiin vaihtoehtoa haluavien kotien lapset laitetaan tekemään läksyjä tai vaikkapa yksinään nurkkaan istumaan. Elämänkatsomustiedon opetukseen osallistuminen on monilla paikkakunnilla tehty hankalien ajankohtien ja vaikeiden lukujärjestysten takia kovin vaikeaksi. Monesti myös asian pelkkä unohdus ja ”unohdus” tekevät perheille uskonnonopetukseen osallistumisesta houkuttelevamman vaihtoehdon. Vielä vaikeammaksi asian tekee vanhemmille pelko asioihin puuttumisen lapseen kohdistuvista seurauksista. Vaakakupissa on oma elämänkatsomus mutta toisaalta pelko oman lapsen silmätikuksi joutumisesta ja syrjityksi tulemisesta. Minun oikeudenmukaisuudentajuani vastaan moinen sotii todella pahasti.
Täällä Riihimäellä joukko hyvin erilaisia perheitä kokoontui yhteen pohtimaan näitä asioita. Taustamme ja lähtökohtamme uskonnoista riippumattomuudellemme ovat hyvin erilaisia. Yhteistä on kuitenkin halu olla osaltamme auttamassa ja kehittämässä elämänkatsomustiedon opetusta ja pyrkiä vaikuttamaan kouluihin ja opettajiin jotta lapsemme eivät joutuisi osallistumaan vastentahtoisesti uskonnonharjoittamiseen. Päätimme yhdistää voimamme ja perustaa yhdistyksen asiaamme ajamaan ja vetoamaan lain toteutumisen puolesta. Tähän yhdistykseen toivotan tervetulleeksi kaikki, jotka asiasta ovat kiinnostuneet. Yhteyden saa sähköpostini veera.puhakka@luukku.com kautta.
Kaikesta siitä hyvästä mitä koulussa lapset oppivat pidän tärkeimpänä opetusta oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Lapsen ikäkauden huomioonottava ja uskonnoista riippumaton etiikan opetus on perustavanlaatuinen lähtökohta hyvään, muut huomioonottavaan ja tasapainoiseen aikuisuuteen. Se antaa samat lähtökohdat kaikille eikä sulje mitään pois. Kodit, jotka haluavat lapsilleen myös uskonnollisen näkökulman voivat yhdessä kirkon ja seurakunnan kanssa tarjota sen täydentämään koulun tarjoamaa opetusta. Uskonnonharjoitus ei mielestäni kuulu koulumaailmaan lainkaan eriarvoistavan luonteensa vuoksi.
Avarakatseisuus ja kanssaihmiset huomioiva elämäntapa yhdistettynä suvaitsevaisuuteen ja positiiviseen elämäniloon ovat minun elämäni rakennusaineksia jotka haluan välittää muillekin – katsomuksista riippumatta.
Veera Puhakka
perusteilla olevan yhdistyksen puheenjohtaja