Seppo Haapalainen

Seppo Haapalainen 142

Seppo 

Olen ennen kaikkea  kahden peruskoulua käyvän pojan sekä yhden päiväkodissa arkipäivinä viihtyvän tytön isä.  Vaimoni on valmistunut biologi ja tällä hetkellä pätkätöissä. Koulutukseltani olen ylioppilas (1988) ja luonnontieteiden kandidaatti ( kesä 2008) ja tänä syksynä tarkoitus on valmistua Oulun yliopistosta luonnontieteiden maisteriksi pääaineenani biologia ja tarkemmin fysiologinen eläintiede. Lisäksi olen opiskellut kasvatustieteiden tiedekunnassa teknologiapainotteisessa luokanopettajakoulutuksessa ja olen valmistumassa kasvatustieteiden kandidaatiksi tänä syksynä ja keväällä 2009 tarkoitus on saada luokanopettajan paperit eli kasvatustieteen maisterin tutkinto.  Lopulta tulen saamaan sekä biologian alan tutkijan paperit, biologian ja maantieteen aineenopettajan pätevyyden sekä luokanopettajan paperit.

Elämäni on tähän asti täyttänyt perhe-elämä, opiskelu ja pätkätyöt. Olen syntynyt Kajaanissa 1969. Omat vanhempani ovat tehneet elämäntyönsä luokanopettajina ja ovat nyt eläkkeellä ja harrastavat monipuolisesti. Töitä olen tehnyt monella alalla. Olen mm. työskennellyt suurtalouskeittiöissä opiskelujen välissä, ollut luokanopettajan sijaisena useita eri pituisia pätkiä, työskennellyt tutkimusapulaisena biologian alalla, ollut hevostenhoitajana, työskennellyt apteekissa, ollut järjestöaluesihteerinä, suunnitellut nettisivuja teknologiateollisuudelle kouluyhteistyötä varten ja opettanut tuntiopettajana yliopistolla. Myös harrastukset ovat monipuoliset. Olen mm. purjehtinut Välimerellä ja Atlantin yli (Suomen Purjelaivasäätiön koululaivalla), olen suorittanut Suomen Ladun eräopaskoulutuksen, valokuvaan, maalaan ja piirrän sekä kirjoitan (silloin kun ehdin) ja erityisesti tykkään laittaa ruokaa ja leipoa. Meillä on myös koira, jota ulkoiluttaessa sekä arkiliikkuessa kävellen ja pyöräillessä saan päivittäin liikuntaa. Pallopelejä on mukava aina pelata poikieni kanssa kun ehtii ja säät sallii. Pidän myös uimisesta paljon.

Asumme Peltolassa vuokralla kerrostalossa. Lähes kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä, mutta tiedän, että monilla muilla tilanne on paljon huonommin.

 

Uutta sivuilla

Seppo Haapalainen on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu