Verkkopäiväkirja – 25. syyskuuta 2009
Tällaista jäin pohdiskelemaan, kun luin eilisen yleisten töiden lautakunnan kokouspapereita. Käsittelimme varavaltuutettu Kati Vierikon valtuustoaloitetta, jossa ehdotettiin mm. että kaupunki pidättäytyy hakkuista, kunnes valtuusto on hyväksynyt uudistetut luonnonhoitokriteerit.
Lausunnossa luki tosiaan mm. “Ulkoilu- ja virkistysmetsien hakkuita ovat vastustaneet ainoastaan luonnonsuojelujärjestöjen edustajat, luontoaktivistit ja muutamat yksittäiset asukkaat.” Jäin miettimään mikä minä olen vai olenko noita kaikkia. Yllättävältä tuntui virkamiehen pariin lautakunnan jäseneen kohdistunut kritiikki. Ehkä tarkoitus oli provosoida ja siinä kyseinen virkamies onnistui hyvin.
Lausunnossa kehuttiin kaupunkimetsien hoitoa, mutta todisteita mm. “kansainvälisesti arvostettuna mallikaupunkina” olosta ei löytynyt.
Elisaaren harmaahaikarayhdyskunnan tuhoamista pidettiin vain yksittäisenä virheenä. Jos ei huomaa haikarayhdyskuntaa, niin ei varmaan huomaa pikkulintujen pesiäkään. Aina, jos pesimäaikaan hakataan, niin lintuja ja myös muita eläimiä kuolee ja vähintäänkin kärsii.
Heinittyminen johtuu kulumisesta luki myös lausunnossa, mutta kyllä ainakin Herttoniemessä metsän hakkuut ovat aiheuttaneet heinittymisen ja pusikoitumisen. Eikä täällä ole näkynyt ketään tallomassa heinää, jotta taimet lähtisivät kasvamaan, tosin ei tänne ole taidettu taimia istuttaakaan tai ei ne ainakaan vattupuskien välistä näy.
Lausunto jätettiin pöydälle, sillä ensi maanantaina yleisten töiden lautakunta kokoustaa yhdessä ympäristölautakunnan kanssa ja aiheena ovat metsät.
Rankassa kokouksessa käsiteltiin myös mm. raidejokeria, ympäristövyöhykettä ja lumen kaatoa. Tärkeitä asioita kaikki.
Ei kommentteja »
Verkkopäiväkirja – 10. syyskuuta 2009
Tänään lautakunnassa käsiteltiin lausuntoa Helsingin seudun ruuhkamaksuselvityksestä. Esittelijän esitys oli mieto ja siinä käsiteltiin lähinnä sitä, mitä rakennusviraston pitäisi tehdä, jos ruuhkamaksut tulisivat käyttöön.
Yleensä aika sovittelevassa lautakunnassa ruuhkamaksut herättivät kokoomuslaiset ja muistimme yhtäkkiä kaikki puoluekantamme. Heiltä oli mukana kokouksessa varajäsen (Jarmo Niemisen) Erkki Pätiälä, joka on Autoliiton Helsingin liikennetoimikunnan puheenjohtaja ja oli ollut selvityksen seurantaryhmässä.
Ensimmäisessä äänestyksessä oli vastakkain heidän ehdotuksensa, jossa tyrmättiin ruuhkamaksut ja Jussi Heinämiehen ruuhkamaksuja kannattava lausunto. Tässä vaiheessa saimme vielä sosiaalidemokraatit mukaan meidän puolelle. RKP:läinen Österberg meni kokoomuksen kelkkaan. Toisessa äänestyksessä oli Jussin ehdotusta vastaan esittelijän ehdotus ja niinhän siinä kävi, että hävisimme 3-6. Kyllä harmitti. Jätimme eriävän mielipiteen pöytäkirjaan, vaikka eihän sillä mitään merkitystä ole, mutta kaaduimme siis saappaat jalassa.
Ei kommentteja »
Verkkopäiväkirja – 16. elokuuta 2009
Viime torstaina alkoi lautakuntatyö kesätauon jälkeen. Aiheina olivat mm. Sivakkapolun katusuunnitelma ja hiljainen asfaltti. Siitä Hesari ehti uutisoida jo etukäteen. Eivät aina jaksa odottaa meidän päätöksen tekoa. Ehkä kiinnostavinta lautakunnassa oli, että vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki osallistui ensimmäistä kertaa lautakunnan kokoukseen. Hän on kaupungin hallituksen edustaja ja Outi Ojalan varamies.
Lautakuntaan kuuluvalle elämä ei ole entisellään. Lomallakin tulee tarkailtua rakennusvirastoon liittyviä asioita niin Helsingissä kuin muuallakin. Vääksyssä esimerkiksi ovat katujen reunakivet liian paksuja pyörätuolille. Onneksi Kanavatiellä tilanne vähän parani, kun äitini kävi opastamassa asfalttimiehiä.
Lomamatkatkaan eivät ole lomaa lautakunta-asioista. Gotlannin matkalla ensimmäisessä Visbyn kuvassa oli kertakäyttögrillin alusta roskiksen vieressä.

Viimeinen kuva sitten oli kuva esimerkillisestä liikennemerkistä, josta selvisi että pyörällä ja kävellen ei kyseessä ole umpikuja, vaikka autolla niin onkin.

No välillä sentään rentouduin kasvitieteellisessä puutarhassa (olipas kivoja isoja puita, miksei Helsingissä suosita isoja puita?)


ja turnajaisissa

Nyt onkin alkamassa täysinäinen työviikko lautakunnan kokouksineen ja kokoukset työ- ja vapaa-ajalla odottavat.
Ei kommentteja »
Verkkopäiväkirja – 17. toukokuuta 2009
Lauantaina lähes kaikki vihreät taisivat olla puoluekokouksessa. Olin Itä-Hevin pienen poppoon kanssa Laajasalopäivässä. EU-vaaliehdokkaista Pasi Toiviainen oli paikalla.
Tässä kuvia tapahtumasta


Ei kommentteja »
Verkkopäiväkirja – 13. huhtikuuta 2009
Hallitus teki viime viikolla periaatepäätöksen, että ympäristöasiat tulee ottaa huomioon valtion laitoksissa yms. Onneksi meillä Ilmatieteen laitoksella on ympäristöjärjestelmä jo olemassa, joten olemme pikku askeleen siinä edellä muita. Toisaalta nyt voi vedota hallituksen periaatepäätökseen, jos esimies mutisee jotain, kun teen Green Office -juttuja.
Nyt ehkä hankinnoissa voidaan paremmin ottaa ympäristöasiat huomioon. Valtiolla, kun kaikki pitää ottaa kilpailutetuista firmoista, on ollut välillä vaikea huomioida ympäristöä. Energiassakin voidaan siirtyä toivottavasti edes osaksi ympäristöystävällisempään energiaan kuin nyt on käytössä Senaatti-kiinteistöjen tiloissa.
Luomuruuasta ja reilun kaupan teestä näämme vain unta todennäköisesti jatkossakin.
Lisätietoa hallituksen periaate päätöksestä ja IL:n ympäristöjärjestelmästä.
Ei kommentteja »
Verkkopäiväkirja – 22. maaliskuuta 2009
Vietän ensi lauantaina Earth Houria. Siinä sammutetaan valot tunnin ajaksi samana päivänä samaan kellon aikaan ympäri maapalloa. WWF organisoi tapahtuman. Valot sammuvat lauantaina 28.3.2009 klo 20.30-21.30. Suomessa tapahtuman suojelijana on tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Tämän vuoden joulukuussa huipentuvat ilmastonmuutos neuvottelut Kööpenhaminassa pidettävässä huippukokouksessa. Osallistumalla Earth Houriin viestin, että olen huolissani ilmastonmuutoksesta ja toivon että sen torjunta otetaan vakavasti.

1 kommentti »
Verkkopäiväkirja – 8. maaliskuuta 2009
Tänä talvena on ollut jälleen miten pysyisimme pystyssä -kampanja. Siinä on mukana monia tahoja niin valtion laitoksia, yhdistyksiä kuin yrityskin. Olen ollut kampanjassa Ilmatieteen laitoksen edustajana.
Tänä vuonna tehtiin kampanjan aluksi tutkimus liukastumistapaturmista. Ennestään tiedettiin, että lääkärin hoitoa vaativia liukastumistapaturmia tulee eniten 50-60 -vuotiaille ja lonkkamurtumat lisääntyvät 70-vuotissynttäreiden jälkeen.
Nyt selville saatiin että kaiken kaikkiaan nuoret (alle 30-vuotiaat) liukastuvat eniten, tosin eivät tarvitse sairaalahoitoa. Miehet ja naiset liukastuvat yhtä usein.
Liukastumiset tapahtuvat tyypillisesti vapaa-ajalla. Noin 2/3 selvisi säikähdyksellä, noin 1/3 loukkasi itsensä ja lääkärissä kävi noin 1/10.
Vain 4 % oli käyttänyt alkoholia ennen liukastumistaan.
Tärkeinä liukastumisen vähentämiskeinoina pidettiin jalankulkijoiden omaa varovaisuutta, oman tasapainokyvyn ylläpitoa ja jalkakulkuväylien kunnossapidon parantamista. Jalkakäytävien kunnossapidossa onkin työtä Helsingissä niin kaupungilla kuin kiinteistöilläkin.
Ei kommentteja »
Verkkopäiväkirja – 13. helmikuuta 2009
Torstainen kokous oli jo neljäs yleisten töiden lautakunnan kokous. Viikkorytmi on muodostunut kolme iltaa papereiden lukua ja torstai-ilta kokousta. Tällä kertaa olimme nopeita tai asioita vähän, sillä selvisimme vajaassa kolmessa tunnissa. Tosin tällä kertaa ei ollut uusia isoja suunnitelmia esittelyssä.
Kiinnostavin asia torstain kokouksessa oli JHL:n Kivinokan kesämaja-alueen vuokrausperusteiden hyväksyminen. Lautakunta päätti yksimielisesti 5 vuoden sopimuksesta esittelijän 2 vuoden sijaan. Näin vuokra-aika on vuoden 2013 loppuun asti. Täytyy toivoa ja taistella, että Kivinokka säilyisi myös sen jälkeen nykyisessä käytössä. Myös Stansvikin kartanoalueen vanhan mökkikylän vuokra-aikaa pidennettiin yhdellä vuodella kolmeen vuoteen.
Annettiin myös lausunnot Meripuistosta ja Fredrik Stjernvallin puistosta. Hyväksyttiin myös neljä tiesuunnitelmaa Konalassa.
Ei kommentteja »
Verkkopäiväkirja – 1. helmikuuta 2009
Tänään tein yrityksen luistella ensimmäistä kertaa tänä talvena. Eihän siitä mitään tullut, kun joutui Herttoniemen kentällä välttelemään kiekkoja. Suurin osa porukasta oli siellä mailojen ja kiekkojen kanssa ihan pienistä (poika)lapsista alkaen. Ei tarvitse pysyä edes luistimilla pystyssä, kun voi jo käyttää mailaa ja kiekkoa.
Jokainen pelaajapoppoo valtasi oman ison alueensa ja luistelemaan joutui pienellä alueella kiekkoja peläten. Vieressä olisi ollut jääkiekkokaukalo, mutta se ei tuntunut kelpaavan oikein kellekään.
Olisipa kiva, että olisi sellaisia kiekottomia luisteluaikojakin.
Ei kommentteja »
Verkkopäiväkirja – 30. tammikuuta 2009
Ekan yleisten töiden lautakunnan kokoukseni oli asioiltaan aika lailla harjoittelua. Annoimme mm. lausunnon MMM:lle viljelijätukihallinnon kehittämisvaihtoehtoja selvittäneen työryhmän loppuraporttiin. Kuulun siis maatalouslautakuntaan, joka maaseudulta kotoisin olevalle on sopiva paikka.
Toisessa kokouksessa viime torstaina päästiin ihan asiaan. Oli mielenkiintoisia aiheita kuten Kaisaniemen puisto ja Kaisaniemen asuntolaivat. Ensimmäisen varsinaisen puheenvuoron käytin, että puistoon pitää saada oikea kahvila eikä vain kioskia. Nykyisin kasvitieteellisen kahvila ei ole valitettavasti auki yleisesti, joten kahvila pitää saada. Oikeasti haluaisin Helsinkiin ihan oikean teehuoneen, mutta se tarvitsi ehkäpä jonkun vilkkaaman paikan. Käsittelyssä oli JHL:n vuokrasopimukset Kivinokassa. Papereihin oli laitettu vain kahden vuoden vuokra-aika, joka mielestäni on liian lyhyt ja sen kokouksessa sanoinkin. Ihan hyvä, että avasin suuni. Nyt sopparit jäivät pöydälle, että voitaisiinko sittenkin tehdä pitemmät sopimukset. Kivinokan käsittely on kuitenkin kuulemma vasta alkutekijöissään, niin miksi kiusata vuokralaisia. Täytynee teroittaa kynnet.
Ei kommentteja »