KIITOKSIA!!! 190 ääntä ja kaupunginvaltuustoon. Joensuu sai uusia rohkeita ja nuoria ajatuksia! Onnea myös kaikille muille valituille ja ehdokkaille sekä erityistä Onnea meille vihreille, jotka saavutimme 2(!) lisäpaikkaa Joensuun valtuustoon .
Joensuu tarvitsee uusia ja rohkeita avauksia. Tänä päivänä ei enää riitä pallottelu siitä nostetaanko veroja vai leikataanko palveluja. Perinteiset tavat ratkaista ongelmia ja kehittää kuntaa ovat riittämättömät. Joensuu voi toimia edelläkävijänä siinä, miten kannustetaan yrityksiä satsaamaan esim. bioenergiaan ja uuteen teknologiaan; Voimme näyttää, miten kaupungissamme ymmärretään kansalaisjärjestöjen mahdollisuudet ja merkitys hyvinvoinnin ja osallistumisen tukemisessa ; Joensuu voi osoittaa ymmärtävänsä, että ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon ja koulutukseen laitetut eurot ovat investointeja siinä, missä vaikka tiedepuiston rakentaminen.
Ääni minulle, on ääni rohkeammalle Joensuulle, jossa
Yhteisöt ja järjestöt ovat mieletön mahdollisuus!
Koulutus on aina investointi!
Ympäristö esiintyy muuallakin kuin sivulauseessa!
Kunnallisvaalien ennakkoäänestysaika on kotimaassa 15.-21.10.2008 ja ulkomailla 15.-18.10.2008.            Varsinainen vaalipäivä 26.10.2008
Roope Tahvanainen on toteutettu
WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä
tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu