Samankaltaisia reaktioita tapaa jatkuvasti myös puhtaaseen teknologiaan liittyen. Muistan ajan, kun sellutehtaiden jätevesien laskemista vesistöihin ryhdyttiin rajoittamaan. Yhtiöt ja paperityöläiset nousivat yhtenä miehenä vastustamaan hanketta, sillä rajoitusten pelättiin lopettavan sellunkeiton tykkänään. Niin siinä sitten kuitenkin kävi, että insinööri keksi keinon polttaa jäteliemi kattilassa energiaksi. Tämän seurauksena sellutehtaista tuli merkittäviä sähkön tuottajia. Samalla suomalainen jäteosaaminen hyppäsi huiman askeleen eteen päin.

Hämmentävää oli myös seurata kalabaliikkia, joka seurasi etanolin lisäämisestä bensiiniin. Hysteeriset autoilijat olivat varmoja, ettei seos sovellu polttoaineeksi. Ja vaikka pienetkin hinnankorotukset saivat normaalisi aikaan valitusaallon, etanolikauhu sai suuren määrän autoilijoita ostamaan ysivitosen sijasta 98-oktaanista bensaa. Näin siitä huolimatta, että ennen kuin öljyteollisuus siirtyi käyttämään nakutuksenestoaineena erittäin myrkyllistä lyijytetraetyyliä, käytössä oli jo vähintään yhtä hyvä vaihtoehto, nimittäin etanoli. Kun sitten lyijybensan käyttö kertakaikkiaan kiellettiin, teollisuus tuotti tilalle kemiallisia yhdisteitä, joiden pitkäaikaisvaikutuksista ekosysteemiin ja ihmiskehoon ei ollut mitään tietoa. Paluu etanolin käyttöön oli järkevintä, mitä autoilun osalta on osattu vuosikymmeniin tehdä.

Niin huimaksi yltyi tilanne, että maahantuoja varoitti käyttämästä etanolibensaa vanhoissa Ladoissa. Moinen tieto ei ollut edes tuhahduksen arvoinen. Venäjällä jos missä on totuttu ajamaan mitä ihmeellisimmillä polttoaineseoksilla, joten päätin jatkaa ysivitosen käyttöä. Hyvin hyrisi, oikeastaan jopa paremmin kuin ennen. Ajan myötä muutkin näyttävät huomanneen, ettei yleiseen mielipiteeseen ja terveeseen jälkeen ole aina luottaminen. 98-oktaanisen myyntipiikki on näet selvästi tasoittunut.

Mielenkiintoisinta tässä on se, että niin muinoinen hirmumyrkky lyijytetraetyyli kuin modernimmat nakutuksenestoaineet ovat patenttisuojattuja tuotteita, kun taas viinaa voi valmistaa oikeastaan kuka tahansa. Ei ole hiivaeliö edes erityisen kronkeli, mistä on todisteena selluloosasta valmistettu tikkuviina. Etanolin osuuden kasvattaminen tarkoitti käytännössä siis sitä, että niin haluttaessa bensiinin kotimaisuusastetta voidaan nostaa kymmenellä prosentilla. Ja ilman ilmastohaittoja.

Josta päästäänkin seuraavaan mielettömyyteen. Tieteentekijät ovat jo pitkään varoittaneet, että fossiilisten polttoaineiden käyttö lisää ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta, minkä seurauksena maapallon keskilämpötila tulee nousemaan ennen näkemättömän nopeasti. Jotta pahimmalta vältyttäisiin, ihmiskunnan olisi mitä pikimmin siirryttävä hyödyntämään uusiutuvia energiamuotoja. Nyt on sitten käynyt niin, että Vapo ajaa vähitellen pellettituotantoaan alas. Miksi? Koska talojen lämmitykseen käytettyä öljyä ei olekaan korvattu puuenergialla vaan sähköllä. Ja koska terve järkikin sanoo, että talvipakkasilla on tyyntä – mikä ei tietenkään pidä paikkaansa – sähkön tarve täytyy tyydyttää ydinvoimalla. Kaikki vaihtoehtoiset tavat, kuten sähkön säästäminen tai tuulivoima torjutaan suoralta kädeltä.

Tuorein esimerkki refleksinomaisesta uuden asian torjumisesta on laivaliikennettä koskeva rikkidirektiivi. Massahysteria on päässyt taas valloilleen: kiristyneiden päästörajojen myös Suomen vienti muka tyrehtyy. Tuotantokin on kuulemma siirtymässä maihin, joissa rikkidirektiivi ei ole rasitteena. Samaan aikaan suomalainen insinööri on kehittänyt rikkipesurin. Sen sijaan että iloittaisiin uuden vientituotteen löytymisestä, ”yleinen mielipide” vaatii Suomea irtautumaan rikkisopimuksesta tai vähintäänkin vaatimaan erityisvapautta jatkaa entiseen malliin. Me kun olemme niin kaukana kaikesta emmekä pysty keksimään monimutkaisia teknisiä laitteita, kuten laivoihin asennettavia rikkipesureita.

Teknologiayritys esittää oman mielipiteensä.

Niin se on, että päästörajojen kiristäminen kumartaa yhdelle ja pyllistää toiselle. Takapuolen näkee saastuttava ja usein tehoton toimija. Kumarruksen kohteena on taas uusia innovaatioita ja työpaikkoja tuottavat yritykset. Minusta näin pitääkin olla.

Miten muuten kävi herra Semmelweisille? Mitä ilmeisimmin hän ei kyennyt ymmärtämään kollegoidensa kyvyttömyyttä tulkita kylmiä tilastolukuja. Kyse ei ollut vain tieteellisestä kinastelusta, sillä typerän jääräpäisyyden tähden kuoli joka vuosi satoja ellei tuhansia äitejä lapsivuodekuumeeseen. Turhat uhrit masentaisivat kenen tahansa, niin myös Semmelweisin. Mies turvautui alkoholiin. Alamäen kruunasi perheen hajoaminen. Lopulta tuttavat toimittivat Semmelweisin mielisairaalaan. Nähtyään, minne häntä oltiin viemässä, Semmelweis yritti karata saattajiltaan. Laitoksen vahtimestarit taltuttivat kovakouraisesti vastarinnan. Semmelweis kuoli muutaman päivän kuluttua lapsivuodekuumeen kaltaiseen yleistulehdukseen. Kai se oli hänen kannaltaan armeliainta.

"Man äger ej snille för det man är galen."

(Ihminen ei ole viisas, sillä hän on hullu. Kellgren 1787)

Olen vastuuni tunteva kirjoittaja, joten kannan huolta myös esittämieni ajatusten mahdollisista terveysvaikutuksista. Jos edellä ollut kirjoitus herätti sinussa ylitsepääsemätöntä muutospelkoa, lue seuraavien linkkien takaa avautuvat tekstit, niin saat mielenrauhasi takaisin.

Sinun ei pidä huolestua, osa 1

Sinun ei pidä huolestua, osa 2

Nuo linkit tarjoavat lohdutusta sinulle, jolle todellisuus näyttäytyy liian ahdistavana. Lopuksi täytyy laittaa vielä linkki sivustolle, josta voi löytää ihan oikeaa tietoa.

Älä pelkää tosiasioita

Suomessa äänestäminen ei siten ole kansalaisvelvollisuus. Sen sijaan jokainen kansalainen on velvoitettu noudattamaan lakeja, asetuksia ja muita yhteisesti tehtyjä ja hyväksyttyjä päätöksiä. On kunkin yksilön oma asia, haluaako hän vaikuttaa siihen, millaisia päätöksiä tehdään. Välinpitämättömyys ei kuitenkaan anna erivapautta olla noudattamatta yhteisesti tehtyjä päätöksiä.

On siten harhaluulo kuvitella, että äänestäminen olisi kansalaisvelvollisuuden täyttämistä. Demokratia edellyttää kansalaisilta kyllä jonniin verran enemmän.

Esivanhempamme maksoivat yleisestä äänioikeudesta kalliin hinnan. Ihmeen halvalla moni siitä luopuu.

Fukushiman voimalaitoskompleksi, kuutosreaktori rakenteilla.

Japanin onnettomuuden jälkeen valtionvarainministeri Katainen kiirehti tuomitsemaan “haudoilla hyppijät”. Viesti oli selvä: hirvittävää inhimillistä onnettomuutta ei saanut käyttää vaaliaseena. No, meillä ydinvoimakriitikoilla ei ollut mitään syytä riekkua tapahtuneella.  Ahneuden ja riskien vähättelyn aiheuttama onnettomuus ei voi ilahduttaa ketään tervejärkistä ihmistä. Haudoilla hyppijätkin sitten lopulta löytyivät, joskin heidän sanomisensa eivät tuntuneet Kataista harmittavan.  Täkäläiset asiantuntijat ja jopa jotkut poliitikot kiirehtivät näet kertomaan, että vaikka Japanissa reaktorit räjähtelevätkin, Suomessa tuommoista ei voisi tapahtua.

No, väite pitää sikäli paikkansa, ettei meillä ole odotettavissa maanjäristyksiä. Tsunaminkin synty edellyttäisi vähintään pienen asteroidin iskeytymistä jonnekin Itämeren alueelle. Viimeksi jotain vastaavaa tapahtui vuonna 1908 Siperiassa Tunguska-joen varrella. Siellä höttöinen, läpimitaltaan kenties 50 metrinen asteroidi räjähti kitkan voimasta ilmakehässä aiheuttaen laajaa tuhoa. Räjähdyksen voima vastasi isoa vetypommia. Tällaisia napsuja iskeytyy maahan noin sadan vuoden välein.

Ei vetypommi vaan pikkuinen asteroidi. Kaatunutta metsää Tungus-joella.

Todennäköisyys, että tällainen onnettomuus sattuisi suomalaisen ydinvoimalan läheisyydessä – ja vieläpä meidän elinaikanamme – on hyvin pieni. Riskien hallinnassa ei pidä kuitenkaan tuijottaa pelkästään tapahtuman todennäköisyyteen. Vähintään yhtä tärkeää on arvioida vahinkojen suuruutta. Järkevään päätöksentekoon kuuluu, että mitä enemmän onnettomuus voi aiheuttaa vahinkoa, sitä pienempi täytyy onnettomuuden todennäköisyys olla. Ja vielä: jos tarjolla on kaksi vaihtoehtoista toimintamallia, jossa toisessa riskit ovat merkittävästi alhaisemmat, pitää valita riskittömämpi vaihtoehto.

Ydinvoiman tilalle on tarjottu jo vuosikymmenen ajan tuulivoimaa. Kansainvälisesti tarkasteltuna Suomi on jäänyt tuulienergian hyödyntämisessä pahasti jälkeen. Sen sijaan ydinvoiman osuus on jo nykyisellään maailman kärkeä.  Millaisia riskejä tuulivoimaan sitten sisältyy? Japani tarjoaa tähän hyvän vertailukohdan. Maahan on rakennettu 1746 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu tuotantoteho on noin 2300 MW.  Kun kyseessä on saarivaltio, määrää voi pitää hämmästyttävän pienenä. Niinpä esimerkiksi Espanjassa tuulivoimaa on rakennettu peräti 19 000 MW:n verran. Saksassa tuulen käyttö on edennyt vieläkin pidemmälle. Vuonna 2009 saksalaiset tuulivoimalat tuottivat sähköä reilut 43 000 GWh, mikä ylittää puolitoistakertaisesti Fukushiman voimakompleksin vuosituotannon.

Ei räjähdysvaaraa.

No, vaikka Japani on tuulivoiman osalta kehitysmaa, maan voimaloiden nimellisteho vastaa kuitenkin suomalaisten ydinvoimaloiden yhteenlaskettua sähköntuotantotehoa. Miten järistys ja tsunami kohteli tuulivoimaloita? Kuinka moni niistä tuhoutui? – Ei yksikään! Lähimpänä järistyspistettä ollut Kamisun tuulivoimalapuisto otti vastaan viisimetrisen tsunamiaallon kärsimättä vahinkoja. Eri puolilla maata järistys heilutteli korkeimmillaan satametrisiä tuulivoimaloiden mastoja aiheuttamatta silti vahinkoja. Heti onnettomuuden jälkeen voimalat saattoivat jatkaa virran syöttämistä valtakunnanverkkoon, jos vain linjat olivat kunnossa.

Riskien hallinnan kannalta tuulivoima hakkaa menneen tullen ydinvoiman. Alan kuitenkin uskoa, ettei suomalaisilla päättäjillä ja elinkeinoelämän edustajilla tärkeintä olekaan riskien hallinta vaan helpot voitot. Ydinvoima mahdollistaa asioiden jatkumisen ennallaan vielä muutaman vuosikymmen ajan. Tässä toteutuu taas kerran itserakentuvan systeemin sisäsyntyinen muutoshitaus. Olojen säilyttämistä entisellään pidetään niin tärkeänä, ettei mikään riski ole liian suuri tuota pysähtyneisyyden tilaa tavoiteltaessa.

Ensiksi sananen indeksisidonnaisuudesta. Raha on vaihdon väline. Inflaatio tarkoittaa rahan ostovoiman heikkenemistä. Inflaatio on suoraa seurausta työntekijäpuolen halusta päästä osalliseksi yritysten kannattavuuden kasvusta eli voitosta. Koska kohoavat palkkakulut siirtyvät väistämättä hintoihin, rahan absoluuttinen ostoarvo pienenee.

Eläkkeen osalta indeksillä voidaan tarkoittaa ostoarvoa (eläkkeellä saadaan ostettua sama tavaramäärä riippumatta ostoajankohdasta) tai palkkatasoon suhteutettua arvoa (eläkkeen suhde työstä saatuun palkkaan pysyy samana).

Suomessa on nyt voimassa niin sanottu taitettu indeksi, jonka mukaan eläkkeen indeksitarkistuksesta 80 % noudattaa elinkustannusindeksiä ja 20 % palkkaindeksiä. Tätä kutsutaan taitetuksi indeksiksi.  Aiemmin eläkkeiden suuruus määräytyi 50/50 indeksin mukaan, jossa palkkaindeksin osuus oli puolet ja elinkustannusindeksin osuus puolet.

Mitä tämä tarkoittaa? Annetaanpa esimerkki. Oletetaan, että eläkkeelle siirtyvä pystyy ostamaan ensimmäisen eläkkeensä viikkokertymällä tämmöisen määrän elintarvikkeita ja muita tuikitarpeellisia tavaroita:

Tuntuisi oikeudenmukaiselta, että eläkkeen ostovoima säilyisi ennallaan. Jos inflaatiotarkistuksia ei tehtäisi, siis jos eläkettä ei olisi sidottu indeksiin, aikaa myöten ostovoima laskisi merkittävästi. Siis esimerkiksi näin:

Ostovoiman säilyttämiseen ennallaan riittäisi hyvin elinkustannusindeksi.Tämä vaikuttaa oikeudenmukaiselta ratkaisulta, sillä onhan eläkkeelle siirtyjä saavuttanut tietyn kulutustason, jota ei tietenkään pitäisi ryhtyä alentamaan. Tilanne muuttuu kuitenkin kokonaan toisenlaiseksi, jos eläkkeen suuruus kiinnitetään elinkustannusindeksin ohella palkkaindeksiin. Silloin tarkoitus ei ole enää turvata ansaitun eläkkeen ostovoimaa vaan lisätä sitä yleisen ansiokehityksen mukaisesti. Niinpä eläkkeen ostovoima lisääntyisi sitä mukaa kuin palkat nousevat. Siis näin:

On ollut aika, jolloin eläkkeitä on tarkastettu 50/50 -indeksin mukaisesti. Nykyinen “taitettu” indeksi noudattaa suhdelukua 20/80. Minä kysyn: Miksi henkilön X ansaitseman eläkkeen pitäisi ylipäätään noudattaa palkkakehitystä, joka on tapahtunut hänen eläköitymisensä jälkeen? Työeläkkeestä puhuttaessa ainoa oikea indeksi on elinkustannusindeksi, jolloin indeksien suhdeluvun pitäisi olla ei 50/50 tai 20/80 vaan 0/100! Tästä seuraa, että jos joku eläkkeellä oleva haluaa ansioidensa noudattavan yleistä palkkakehitystä, hänen täytyy palata takaisin normaaliin ansiotyöhän.

Näin vaalien alla höyrypäisimmät ehdokkaat ovat puhuneet taitetun indeksin purkamisen puolesta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pienten ja suurten eläkkeiden välinen kuilu kasvaa entisestään. Ansiottoman arvonnousun maksumiehenä on työssä käyvä ikäluokka, sillä eläkkeellä olevat ikäpolvet eivät ole suorittaneet eläkemaksuja tulevaisuudessa maksettavien palkkojen mukaan. He eivät liioin ole läpikäyneet kaikenkarvaisia tehostamistoimenpiteitä ja tuottavuusohjelmia, joiden ansiosta nykypäivän työntekijä tekee puolentoista tai jopa kahden ihmisen työt. Siksi eläkkeitä ei pidä sitoa palkkaindeksiin vaan yksinomaan elinkustannusindeksiin. Taitetun indeksin “korjaamiselle” ei ole olemassa minkäänlaisia asiaperusteita.

Nämä kaikki ovat mielikuvitusolentoja.

"Vapaa markkinatalous" on tietynlaisen ideologian kiteytys. Käyttötavaltaan se muistuttaa termejä "arjalainen rotu", "luokkataistelu", "kansan tahto", "kansallinen etu", "itsekäs geeni" tai "(yleispätevät) ihmisoikeudet". Nämä kaikki pitävät sisällään ajatuksen, että on olemassa jokin ikuinen ja siten muuttumaton kiintopiste, jonka varaan rationaalinen yhteiskuntajärjestys ja päätöksenteko voidaan rakentaa. Johtopäätösten rationaalisuus edellyttää kuitenkin tietynlaisen ideologisen lähtökohdan hyväksymistä.

Ikuisilla totuuksilla on sellainen ikävä seuraamus, että niihin uskovien ei tarvitse käydä vuoropuhelua ei-uskovaisten kanssa. Päätöksiä voidaan tehdä omaa ideologiaan tukeutuen. Tämä rapauttaa demokraattista järjestelmää. Samalla tapaa kuin muinaisen ihmisen ei tarvinnut perustella sitä, että aurinko liikkuu ja maapallo pysyy paikallaan, yhtä vähän tarvitsee vapaaseen markkinatalouteen uskovan perustella sitä, miksi yhteiskunnan on pidettävä näppinsä erossa markkinoista.

Kokoomus on levittänyt iskulausetta "vastuullinen vapaus". Tällä tarkoitetaan lähinnä sitä, ettei köyhillä ole lupa heittäytyä siipeilijäksi ja toisten elätettäväksi. Ihmisten on oltava vapaita, mutta heidän pitää tienata itse oma leipänsä. Itseäni moinen itsetyytyväisyys sylettää.  Jumankekka, miksi "vapaan markkinatalouden" toimijoilta ei edellytetä vastuuta? Tässä on koko ongelman ydin: kokoomuslaisesti ymmärretty "vapaa markkinatalous" saattaa vastuuseen kaikki ne, jotka joutuvat markkinavoimien rusentamiseksi. Sen sijaan itse markkinavoimat saavat synninpäästön. Markkinat on kuin järjetön eläin, jota ei voi syyttää sen aiheuttamista vahingoista.

Vapailla markkinoilla joillakin on omat erivapautensa.

Mitä tässä voisi tehdä? Suosittelen turvautumista kansanvaltaan! Jokin poliittinen ryhmittymä voisi nostaa asian pöydälle ja esittää toimintamallin, jolla suuryritykset saadaan palautettua järkevien olentojen joukkoon. Julkisuudessa voi esimerkiksi esittää kysymyksen, miksi kemianteollisuudessa on voimassa käänteinen todistustaakka, jolloin vasta täysin pitävä näyttö tuotteen vahingollisuudesta riittää molekyylin valmistamisen ja myynnin kieltämiseen. Asetelma on nurinkurinen, sillä nykyjuridiikan mukaan aineesta tulee vaarallinen vasta silloin, kun pitävä näyttö on saatu. Niinpä teollisuus voi olla lähes varma, ettei se koskaan joudu vastaamaan aiheuttamistaan vahingoista, sillä onhan se toiminut "tuolloisten säädösten ja määräysten mukaisesti".

Mikä on tämän jutun pointti? No se, että koskapa sen enempää teollisuus kuin tiedeyhteisökään ei joko halua tai kykene ehkäisemään "vapaan markkinatalouden" tuottamia uhkia, todellinen vastuu jää poliittisille päättäjille. Samalla on tehtävä selväksi, etteivät markkinat kykene säätelemään itseään. Toiminnan eettisyys on pettävällä pohjalla, jos päätavoitteena on tuottaa mahdollisimman paljon jaettavaa osakkeenomistajille.