Regis Rouge-Oikarinen 209

koulut

Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulu on allekirjoitettu!!!

koulut – 26. syyskuuta 2008

http://www.alli.fi/tiedoston_katsominen.php?dok_id=4731

ja haluan toimia lasten ja nuorten valtuutettuna! (huom. huoneentaulun neljättä kohtaa en tule välttämättä puolustamaan)

Kilpailuhenki pois kouluista ja kiusaamiseen tulee puuttua tarmokkaasti ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Nuorisotoimintaa tulee monipuolistaa ja nuorille tulee antaa mahdollisuus itsensä ilmaisuun.

Oulun kaupunginvaltuusto päättää, rakennetaanko Sairaalanrinteelle
suurkoulu maanantaina 13.10.08. Valtuustoryhmien johtajien tukemana
kaupunginhallitus esittää suurkoulun rakentamista.

Kannatan muista vihreistä poiketen suurkoulua!

Miksi? Koulun sijainti on keskeinen ja hyvä sekä on helposti saavutettavissa julkisilla kulkuneuvoilla ja näin sillä saataisiin vähennetyksi iskien ja äiskien yksityisautoilua (=ympäristösaasteita) tuntien alkaessa ja niiden päätyttyä nykyisten ”pikkukoulujen” edessä.

Pienet koulut ja luokkakoot eivät automaattisesti tarkoita, että koululaiset olisivat suojassa pahoinvoinnilta ja kiusaamiselta (Auvisen ja Saaren tapaukset opettavat)!!!  

Isot koulut pystyvät tarjoamaan (ainakin periaatteessa) monipuolisempaa opetusta!    

Pienissä luokissa oppilas saattaa olla jatkuvan tarkkailun alla ja hänen erilaisuuttaan pakotetaan yhteiseen muottiin!   

Olen isohkojen koulujen ja luokkien (25–30) kasvatti ja toivon myös lapseni kasvavan isohkoissa luokissa ja oppivan näin tulemaan toimeen muiden ja erilaisten ihmisten kanssa jo varhaisessa kasvatusvaiheessa.

Regis Rouge-Oikarinen 209 on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Rekisteröidy Kirjaudu