Regis Rouge-Oikarinen 209

ajankohtaista

Kauhajoen ampumavälikohtauksesta

ajankohtaista – 23. syyskuuta 2008

Ensinnäkin haluaisin esittää osanottoni urhien omaisille.

Tällaisista tapauksista, jotka näyttävät tulleen jäädäkseen, ei kuitenkaan selvitä palkkaamalla lisää kuraattoreita tai vetoamalla yhteisöllisyyteen, jotka on meidän yksilöllisessä ja IT-yhteiskunnassa jo kauan ollut kadoksissa.

Yhdysvalloissa kouluammuskeluja on tutkittu jo pitkään, ja taustalla tärkein ampujien masennuksen laukaiseva tekijä näyttää olevan koulukiusaaminen ja opinahjoissa vallitseva vahva kilpailuhenki. Seung-hui Choa (Virgina Techin ampuja) ja Pekka Auvista oli kiusattu nuoruudessaan ja tämän kautta he olivat joutuneet eristyksiin muista ikätovereista ja myöhemmin löytäneet vaarallisen virtuaalisen vertaistukiryhmän internetistä. Matti Saarikin ensimmäisten tietojen perusteella vaikutti yksinäiseltä, eristyneeltä ja masentuneelta.  

Olisi ehkä tulevaisuudessa syytä harkita, kannattaako kouluissa ylläpitää sellaisia tapahtumia ja käytäntöjä (mopokastajaiset, liikuntatunnilla joukkuelajeissa tapahtuva syrjintä, jossa kaksi parasta valkkaa…heikot jää viimeiseksi) , jossa oppilaita mollataan julkisesti ja arvotetaan menestyjiksi ja häviäjiksi. Koulukiusaamiseen olisi puututtava tarmokkaammin  ja varhaisemmassa vaiheessa, jotta ”virtuaalisia” ja masentuneita erakoita ei pääsisi kehittymään meidän kilpailuhenkisessä ja yksilöityneessä yhteiskunnassa.

Kuinkas ollakaan:

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tuttavat+Saari+oli+koulukiusattu+ja+syrj%C3%A4ytynyt/1135239687239

Sunnuntain Kalevan (28.9.2008) alakerrassa oli loistava asiantuntijalausunto kiusaamisesta ja väheksymisestä ja siitä, miten niihin voi ja täytyy jatkossa puuttua!

Huuki, Tuija & Manninen, Sari. Välittämisellä on väliä. ” Äärimmäisissä tapauksissa jatkuvasti väheksytyn oppilaan sisäinen ahdistus voi lopulta kääntyä yhteisöä vastaan kohtalokkain seurauksin”.

Nuorisopsykiatriaan panostaminen ei estä hirmutekoja!

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/online_uutiset/40/fi_FI/nuorisopsykologia_ei_ratkaise/

Ei todellakaan estä, niin kuin monet ”asiantuntijat” ovat väittäneet viime aikoina. Ratkaisu on  parempi opetussuunnitelma. Nykyisessä koulussa lapset eivät löydä omia vahvuuksiaan: liian moni joutuu kokemaan epäonnistumista ja jää syrjään. Eli palataan siihen tosiasiaan että opetussuunnitelma luo vahvaa kilpailuhenkeä ja kovia odotuksia eikä ota riittävästi huomioon oppilaiden tarpeita.

”Nykyinen kilpailu kaikenlaisista suorituksista johtaa siihen, että häviäminen kasautuu, kun keskitytään älyllisiin toimintoihin.” (Professori Lea Pulkinen)

Ei kommentteja »

Regis Rouge-Oikarinen 209 on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Rekisteröidy Kirjaudu