93 kertaa kiitos kunnallisvaaleissa äänestäneille! Äänia tuli paljon enemmän kuin olisin ikinä uskaltanut toivoa, lämmin kiitos ihan jokaiselle. 93 äänellä irtosi puolueen viimeinen varapaikka valtuustossa! Tästä on hyvä ponnistaa. Kiitän ja kumarran!
Olen 27-vuotias filosofian maisteri (englatilainen filologia) ja valtiotieteiden kandidaatti (valtio-oppi/kansainväliset suhteet). Työskentelen parhaillaan määräaikaisena ylitarkastajana Opetushallituksessa tutkintojen tunnustamisen ja vertailun yksikössä, eli teen päätöksiä ulkomaisten tutkintojen antamista virkakelpoisuuksista mm. opettajien ja sosiaalityöntekijöiden osalta. Olen ollut vuoden 2006 kesänä samassa yksikössä korkeakouluharjoittelijana ja työskentelin Europassin parissa, joten tuttuun porukkaan on ollut kiva palata. Kesällä olin kolmisen kuukautta New Yorkissa Suomen YK-edustustossa harjoittelijana III komitean asioiden eli kestävän kehityksen, ympäristöasioiden ja humanitaarisen avun parissa. Turun yliopistossa odottaa tällä hetkellä keskeytetyt väitöskirjaan tähtäävät opinnot englantilaisen filologian/poltiittisen diskurssin saralla. Gradussani tutkin Britanninan työväenpuolueen koulutuspoliittista retoriikkaa vuosina 1983-2005 ja tästä innostuneena päätin jatkaa tutkimusta laajentaen tarkastelun myös kahteen muuhun puoluereseen, konseravtiiveihin ja liberaalidemokraatteihin.
Olen syntynyt Turussa 1981. Tämän jälkeen maisema on vaihtunut useasti: Turusta Muurlan kautta Seinäjoelle, sieltä Keravalle, sitten Yhdysvaltoihin ja Muurlan kautta Saloon. Salossa olen käynyt yläasteen ja lukion. Opiskelujen perässä muutin Turkuun mutta Salon alueella olen ollut lähes koko opiskeluaikanikin opiskelujen ohella töissä ja vanhempien, sukulaisten ja ystävien luona aikaa viettämässä. Opiskeluaikana vietin pari kesää Lontoossa töissä, vuoden vaihto-oppilaana Skotlannissa ja nyt viime kesän New Yorkissa.
Olen ollut Salon Seudun Vihreissä jäsenenä vuodesta 2006, hallituksessa vuodesta 2007 ja tällä hetkellä toimin järjestömme sihteerinä. Istun myös SSV:n edustajana Varsinais-Suomen piirin hallituksessa ja vielä viime keväänä toimin opiskelukaupungissani Turussa Turun opiskelevissa vihreissä aktiivisesti varajäsenenä. Turun aikoina toimin aktiivisesti Turun YK-yhdistyksessä niin hallituksessa kuin vapaaehtoisohjaajana maahanmuuttajien läksykerhossa, ja jossa toimin vielä tämän vuoden loppuun tiedottajana.
Sydäntäni lähellä ovat koulutusasiat, kestävä kehitys ja ympäristö ja kansainvälisyys.
Pauliina Savola on toteutettu
WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä
tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu