Pauliina Juntunen

 

 

Tässä linkki Pauliinan uuteen blogiin: http://pauliinajuntunen.blogspot.com/

 

21.1.2011

Terveyden edistämistyöstä tunnettu pääsihteeri Harri Vertio pohti hiljan eräässä kirjoituksessaan talkoohengen kuihtumista 3. sektorin toiminnassa. Hän piti tällaista pelkoa turhana, mutta samanaikaisesti esitti kehittämiskohteita mm. järjestöjen omille työtavoille, jotta jatkossakin 3. sektorin avulla voitaisiin täydentää julkisia palveluita. Tästä on olen niin samaa mieltä, kaikilta osin!

Itse pääsin/jouduin osalliseksi jälleen kerran 3. sektorin voimasta ja auttavista käsistä, kun itsenäisyyspäivän ilta päättyi elämäni järkyttävimpään uutiseen. Nuorin lapseni oli vakavasti sairas ja tilanne alkuun oli erityisen kriittinen. Surun voima oli sanoinkuvaamattoman valtava ja hiljensi hetkeksi myös puoli kylää – uutinen tuntui koskettaneen monia perheitä. Vaikeimpina viikkoina ihmisten tuki, kannustus, halaukset, voiman toivotukset, konkreettinen apu ja rukoukset kantoivat oikeasti ja pitivät pystyssä.

Niin huippuluokkaa kuin suomalainen lääke- ja hoitotiede onkin ja miten hienosti moniammatillinen tuki ja apu sairaalan puolelta on järjestynyt, ehkä inhimillisin apu ja ihmisestä huolehtiminen tuli järjestökentältä. Ihmiset, jotka itse olivat käyneet saman kiirastulen läpi, olivat jaksaneet jatkaa yhdistyksissä järjestämässä apua ja lohtua kaaoksen keskelle muille samassa tilanteessa oleville. Itse olen työskennellyt opiskeluaikoina useissa eri järjestöissä sopeutumisvalmennuskursseilla, joten tiesin jo entuudestaan, miten tarpeen 3. sektori on. Nyt olen saanut vahvasti kokea, kuinka erilaisia pelastusrenkaita on heitetty yhdistyksistä taivalta helpottamaan.

”Kun vesi on syvää ja mustaa, pitää muistaa, että ihminen ei huku siihen, että sukeltaa, vaan siihen että jää veden alle.” (mukaelma Paulo Coelhon Valon soturin käsikirjasta)

17.10.2009

Keskiviikko oli kohdallani ns. kolmen kuoharin päivä. Työnantajani tarjosi opettajakunnalle kuoharit työpäivän päätteeksi mm. syysloman alkamisen kunniaksi.  Seuraava kupliva kruunasi lähes kolmen vuoden kirjoitusprojektin – ensimmäinen nimelläni julkaistu opaskirjanen tuli Työterveyslaitoksen toimesta ulos. Viimein kupliva otettiin markkinatalouden kannatukseksi. Ei kovin vihreää, mutta perheen teini, joka oli hienosti edustamassa äitinsä rinnalla näissä tilaisuuksissa, tykkäsi kovasti mahdollisuudesta päästä testailemaan marketin uusia säbä-mailoja kutsuvieraana.

Samaan aikaan alkoivat poliittisten ryhmien väliset budjettineuvottelut 2010. On se vaan aina niin mielenkiintoista, miten näkemys hyvästä, onnellisesta ja laadukkaasta elämästä vaihtelee voimakkaasti eri ryhmien välillä. Sitä ei voi lakata hämmästelemästä! Toiset tavoittelevat valtaa, kultaa ja mammonaa. Toisille onneksi riittää kohtuus. Samoin pula-ajalta tuttu toteamus, että kun raha vähenee niin luovuus lisääntyy, sai jälleen uudet merkityssuhteet. Oli myös liikuttavaa todeta, miten oma lautakunta on kasvanut merkitysarvoltaan ikään kuin perheenjäseneksi, jonka elintilaa puolustettiin vaikka pikkulikaisin keinoin.

Viime aikoina olen myös pohtinut assertiivisen ja aggressiivisen ihmisen eroja – siksi kiperiä tilanteita on tuuli eteen lennättänyt tänä syksynä. Assertiivisuus tulee englannin verbistä to assert, joka tarkoittaa mm. väittämistä, vakuuttamista ja puolustamista. Suomeksi sana käännetään usein jämäkäksi. ”Assertiivinen ihminen on luotettava ja itseään arvostava, jotta hän kykenee toimimaan aidosti ja persoonallisesti. Hän kykenee ryhmässä tuomaan esille omat mielipiteensä, toiveensa, tarpeensa ja tavoitteensa vakuuttavasti, vilpittömästi ja suoraan siten, että ei kuitenkaan loukkaa toisten oikeuksia tai tavoitteita. Hän pystyy avoimeen ja aktiiviseen kanssakäymiseen muiden kanssa.” Tällainen vai toisenlainen – itsetutkiskelu jatkukoon.

2.7.2009

Ope on ollut nyt kuukauden kesälomalla ja ai pojat, että onkin tehnyt hyvää. Uimarannan, kirjaston ja riippumaton väliä on taivallettu ahkerasti. Muutamia kouluun liittyviä hommia on vielä tehtävä, ennen kuin voi palauttaa avaimet Lohjalle ja siirtyä uuden työnantajan palvelukseen. Minusta tuleekin sitten ensi vuodeksi luokanvalvoja!! Viime talvi peruskoulussa oli erittäin voimauttava. Koulu oli täynnä virtaa ja sain siitä osani itsekin. Toivottavasti meininki jatkuu samanmoisena ensi vuonna. Ehdottomasti antoisinta oli oppilaskunnan ohjaaminen. Muistelen edelleen kaihoisasti ystävänpäivän juhlaa, jonka oppilaskunta kasasi ja toteutti erinomaisesti ja tehokkaasti. Siinä oli tekemisen meininkiä, vastuunkantoa ja yhteisiin tavoitteisiin pyrkimistä parhaimmillaan. Erään perheen koirakin oli saanut roolin ko. tapahtumassa. 

Politiikan saralla olen päässyt harmikseni tutustumaan ilmiöön ryhmäkuri ja älä-ajattele-omilla-aivoillasi-syndroomaan. Nämä eivät tietenkään ole esiintyneet omissa riveissämme. On ollut täysi tekeminen, jotta voisi edes mikrogramman verran ymmärtää, miten helposti voidaan puhua yhtä ja tehdä toista. Taitaa olla Pauliinan oppivuodet pahasti vasta aluillaan tässä taiteenlajissa. Positiivista politiikkaa koin vastaavasti Masalan nuorisoteatterissa, jonne valtuusto oli kutsuttu nauttimaan näytelmästä ”Mies, joka ei osannut sanoa ei”. Näytelmä oli aivan loistava. Poskia kivisti vielä aamullakin, kun pääsi nauramaan sydämensä kyllyydestä. Näissä tunnelmissa on hyvä jäädä lomalle myös kaikenlaisesta päätöksenteosta.

14.2.2009

Törmäsin kulkiessani Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan ja mietin heti, että missä on ja kuka on laatinut Kirkkonummelle samanlaisen suunnitelman? Taloudellisen taantuman edessä, ennen kunnan talousjohtajien ”juustohöylämenetelmä-käskyä”, on syytä laatia ja hyväksyttää visiot, joiden avulla jatkossakin huolehditaan kuntamme lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Toiselle kaudelle hiljattain valittu Tampereen pormestari Timo P. Nieminen laati ja julkisti hiljattain ns. Pormestarin ohjelman ”Yhdessä tamperelaisten parhaaksi”, johon on mm. kirjattu vakituinen sijaisjärjestelmä kouluihin ja päivähoitoon ja muita vastaavia vahvoja visioita. Mitä isot edellä sitä pitäisi ehkä pientenkin perässä…

Lukiessani (KS 15.2.2009) asemanseudun sotkemisesta tuli ensimmäisenä mieleen, että missä meidän kunnassa ovat ne nuorten paikat, joissa he voivat toteuttaa itseään aikuisten tuella? Mitä sellaista kunnasta ja sen taajamista puuttuu, jonka avulla olisi mahdollista osallistaa kaikki halukkaat nuoret johonkin järkevään tekemiseen? Tätä voisi etenkin nuorisovaltuuston toimesta selvitellä. Saattaisi loppua tuo sotkeminenkin ennen Galleria-käytävän valmistumista…

Kunnan johtava ylilääkäri Varonen esitteli Veikkolassa lokakuussa 2008 vision nuortenneuvolasta. Ilahduin kovasti ajatuksesta, että nuoret voisivat saada matalan kynnyksen -periaatteella terveydenhuollon palvelut saman katon alta. Tällä olisi eittämättä vaikutuksia nuorten laaja-alaiseen terveydenedistämiseen. Mm. seksuaaliterveys on osa-alue, jossa etupainotteinen terveysneuvonta voi auttaa nuoria kasvamaan omaan seksuaalisuuteensa tyytyväisiksi aikuisiksi. Seksitautien määrä on jatkuvasti korkea alle 25-vuotiaiden keskuudessa. Myöskään HIV-tartunnat eivät ole Suomessa harvinaisia – noin 200 uutta tartuntaa todetaan vuosittain. Jokainen tartunta on turha ja kurja… 

17.1.2009 

Elämä voi vaihtua mollista duuriin pienten, arvaamattomien ja hupaisten asioiden avulla, kuten kävi joululomalla. Myös muutos kansankynttilästä Bridget Jonesiksi näytti käyvän käden käänteessä. Tosin Bridgetin elämästä ei todellisuudessa taida selvitä kuin Bridget itse, mutta jo kurkistus siihen saa vieläkin aikaan kuplivan olon… Eletään nyt ja levätään haudassa.

Arjessa ylikunnalliset luottamuspaikkajaot ovat olleet pinnalla. Olen ollut mukana valitsemassa vihreitä luottamushenkilöitä isoille tuoleille. Omien puolia on yritetty pitää. Katsotaan, kestävätkö ehdotukset prosessin seuraavassa vaiheessa. Toivon, että joku muu on yhtä tiukasti ja periksiantamattomasti pitänyt puolia minulle tärkeimmän lautakuntapaikan kanssa täällä kotikunnassa.

Tänään ja hyvin useana muuna päivänä olen istunut, tutkinut ja kirjoittanut uudelleen Pohjois-Kirkkonummen ruotsinkielisiä kyläkouluja koskevia tilastoja. Paremminkin olisi voinut aurinkoiset pakkaspäivänsä viettää, mutta asia on herättänyt suuria tunteita minussakin jo pitemmän aikaan. Siksi oli viisainta viimein tarttua tuumasta toimeen. Harmi oli suunnaton, kun 29.11.2008 valtuuston istunnossa Kirkkonummen historian riidanalaisimmaksi päätökseksi luonnehdittu ruotsinkielinen kyläkoulureformi sisällytettiin Timo Haapaniemen äänellä osaksi sivistystoimen seuraavaa neljän vuoden johtosääntöä. Tämä tarkoittaa järjenvastaista päätöstä laittaa alueen alakouluikäiset saman perheen lapset alueen eri kouluihin, sekä isojen ja pienten koululaisten eristämistä toisistaan. Taistelua ei tosin ole hävitty ennen kuin viimeinenkin mies tai nainen on kaatunut!

Eli Happoradiolla mennään: ”…puhu äänellä, jonka kuulen…” ja näin tulen tekemään niin työssä kuin luottamustoimissa. Joululomaa kaiholla muistellen, hiihtolomaa, sekä ensimmäistä valtuuston istuntoa odotellen…

15.12.2008 (unohdettu julkaista!) 

Allekirjoitin vaalien alla Allianssin Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulun, jolla sitouduin ajamaan lapsia ja nuoria koskevia asioita kunnallisessa päätöksenteossa. Vain Vasemmistoliiton ehdokkaat (515) allekirjoittivat huoneentaulua enemmän kuin Vihreät (302). Muut puolueet jäivät taakse, josta voidaan päätellä, että kunnissa vihervasemmistoa kiinnostaa sittenkin eniten lasten ja nuorten asiat. RKP:n edustajat allekirjoittivat kaikkein heikoimmin (56), mikä oli yllätys. Ehkä sivut olisi pitänyt julkaista myös ruotsiksi!

Sain hiljattain eräältä isältä kunnan leikkipuiston turvallisuutta koskevan viestin. Isä koki kunnan byrokratian toimineen huonosti ko. asian edistämisessä. Olen itsekin ollut havaitsevinani etenkin leikkipuistojen ja koulupihojen kohdalla, etteivät ne ole hoidettavien asioiden listalla etunenässä. Kertaalleen kokoon kasattu puisto ei vielä riitä, vaan niiden kunnosta on pidettävä säännöllisesti huolta. Näin määritellään myös laissa kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta (75/2004). Eli jos kunnan leikkipuistossa tapahtuu tapaturma leikkivälineiden hoidon laiminlyönnin seurauksena, voi vastuu langeta kunnan kannettavaksi. Toivottavasti ko. leikkipuiston korjaustyöt on jo saatu käyntiin.

Lapsiasiavaltuutettu julkaisi hiljattain tuoreen kyselyn, johon vastasi yli 600 ala- ja yläkoululaista. Pienillä paikkakunnilla lapset ja nuoret toivoivat monipuolisempia mahdollisuuksia, parempia liikuntapaikkoja ja nuorten kokoontumistiloja. Tulos on sovellettavissa meillä Kirkkonummella erityisen hyvin kunnan eri taajamiin. Huolestuttavaa kaikkinensa oli lasten näkemys harrastusten liiasta suorituspainotteisuudesta. Onko ilo katoamassa nyt myös harrastuksista, jos oppimisestakaan sitä ei enää meinaa löytää? 

22.10.2008

Olen tänä päivänä etsimässä sydämen sivistystä ja suvaitsevaisuutta ja pohdin, miten hyvin siedämme erilaisuutta joukossamme? Onko erilaisuus voimavara vai häpeätahra, jolle pitää aktiivisesti tehdä jotain tai joka pitää aktiivisesti muuttaa muuksi? Onko erilaisuus toisarvoista tai jopa arvotonta? Erilaisen on myös vaikea saada kavereita.

Kautta ihmiskunnan historian on hyväosaisten täytynyt auttaa vähempiosaisia, sillä esim. köyhistä, viemäröimättömistä kaupunginosista taudit levisivät myös rikkaiden kaupunginosiin. Pöpöt ja bakteerit eivät tehneet eroa sivistyksen tai varallisuuden perusteella. Miksi tavallisen ei tarvitse olla erilaisen kaveri?

Erilaisuutta on keskuudessamme aina. Työkaveri on erilainen, taloyhtiössä asuu ainakin yksi erikoinen tapaus, harrastusporukassa on erilainen jne., mutta ihmisarvo on kaikilla sama. Miksi sitten erilaiset eivät kuulu joukkoon? Mikä erottaa tavalliset erilaisista?

Ovatko esimerkiksi erilaiset oppilaat koulussa vain häiriköitä, jotka hulinoivat ja häiritsevät muiden työrauhaa? Vai voisivatko he olla oppimisvaikeuksiinsa turhautuneita polosia, jotka eivät ole vuosiin saaneet normaaliopetuksessa mistään kiinni? Kuinka arvokasta on auttaa myös heitä? Mikä on se keino, jota käyttämällä voitaisiin lopettaa tasapäistäminen, yhteen muottiin survominen ja kohdata erilaisuus sellaisenaan ja tukea oppilasta hänen vaatimillaan, ei-standardiin sidotuilla tavoilla? Kumman pitäisi tällöin muuttaa toimintaansa: erilaisen, vai sen toisen? 

5.10.2008

Junalla on mukava matkustaa niin ekologisista kuin mukavuussyistä. Sellaisiin kirjoihin, joihin ei kotona ole milloinkaan aikaa, pääsee junamatkalla uppoutumaan antaumuksella. Ja se on nautinto! Kallista junamatkailu on silti, vaikka kirkkonummelaisetkin saavat matkustaa YTV-alueen hinnoilla. Kiitos kuitenkin kunnan päättäjille, jotka päättivät, että kunta rahoittaa välirahan.
 
Kun matkustin junalla säännöllisesti, silmäni aukesivat havaitsemaan, että junavaunussa on oiva otos Suomen kansaa, äänestäjiä. Penkeillä istui suomalaisia perusäijiä, hienoja ja komeita jakkupukuisia, tärkeän näköisiä ihmisiä, maahanmuuttajia, opiskelevia nuorukaisia, romaaneja, pikku koululaisia, hevareita, mummoja kauppakassiensa kanssa, alkoholisoituneita sekoilijoita, äitejä vauvojen kanssa, narkkareita, työläisiä. Matkustajat eivät suinkaan istuneet hiljaa, vaan erilaisia keskusteluja käytiin siellä täällä. Tein mielenkiinnolla tutkimusta kanssamatkustajien ilmeistä, kun useammankin kerran maahanmuuttaja keskusteli puhelimessa omalla kielellään hyvin kiihkeästi, kovaäänisesti ja innostuneesti täyttäen koko junavaunun äänitilan. Yritin selvittää, millaisia reaktioita puhelinkeskustelut muissa matkustajissa aiheuttivat.

Ajattelin samalla, että lähijunamatkailu pitäisi määrätä pakolliseksi kaikille poliitikoille, jotka valtakunnan tasolla päättävät ihmisten asioista. Törmäsin lehtiartikkeliin, jossa valtakunnan ylimmiltä poliitikoilta kysyttiin mm. paljonko HKL:n eri matkojen liput maksavat. Osalla ei ollut aavistustakaan, jolloin oli melko selvää, että ko. kulkuneuvot eivät voineet olla näille poliitikolle kovin tuttuja. Niissä matkustaminen avaisi kyllä silmiä mm. päihteiden väärinkäyttäjien, väsyneiden perheenäitien, vanhusten turvallisuuden, liikuntavammaisten esteettömyydestä, ylitöiden ja (työ)uupumuksen tilanteesta. Suosittelen lämpimästi!

Mutta raiteita pitäisi olla enemmän. Turunväylä on jo aamuisin tukossa ja yhtä ihmistä kuljettavien autojen määrä on järkyttävä. Meidän perukoille pitäisi kiireesti saada Lohja, Vihti, Veikkola, Hista, Espoo-rata, jotta voisimme kasvattaa junissa suvaitsevaisuuttamme, sekä vähentää autoilua Helsingin alueella. Junassa on tunnelmaa. 

14.9.2008 

Olen toiminut ollut kaksi viikkoa uudessa työssäni yläasteen opettajana. Liian helppoa ei ole ollut. Opettajanhuoneessa ei ole ehditty kahvitella ja juoruta, vaan päällä on ollut täysi höyry, jotta talon tavat tulisivat tutuiksi. On ollut ilo huomata, että uuden työnantajani kunnassa koulu nähdään arvokkaana asiana, johon panostetaan verovaroja. Suurin luokkakoko on 23 oppilasta – tavallisimmin oppilaita on 20. Myös osa-aikaisen erityisopetuksen tunteja on päivittäin käytettävissä sen lisäksi, että koulussa on muutama erityisluokka. Eli nämä asiat onnistuvat, jos ne halutaan saada onnistumaan. Vanhassa koulurakennuksessa on myös ilmastointi, datatykki ja tietokone, TV ja videot lähes joka luokassa.

Nuorissa on voimaa ja elämää, ja se tuntuu. Energian suuntaamisessa oikeaan osoitteeseen saa olla todellinen maisteri. Nuoruutta ja kasvamista käydään läpi vahvasti. Nuoret eivät ole vaan massaa, vaan todellisia persoonia on jo kehittymässä. Olen myös todennut, että yläasteen opettajalle ei olisi pahitteeksi villieläinkouluttajan tai muu petoeläinkesyttäjän tutkinto. Korvissa kaikuu vielä kotimatkallakin V-alkuiset ja muut vessasanat. Niitä on sitten yritetty opetuksen lomassa kitkeä, samoin kuin sitä, että lippalakit päässä ei ole sopivaa istua tunneilla. Opettaja on myös saanut erilaisia lempinimiä, joista viimeisin on Justiina – vain kaulin puuttuu. Yhtä kaikki, nuoret ovat ihania, kunhan panssaria saadaan vähän raottumaan ja kunhan me totumme toisiimme. Uskon ja toivon sen tapahtuvan pian.