Pauliina Juntunen

Lapset ja nuoret

Svea mamma’s språk

Lapset ja nuoret – 27. elokuuta 2008

Ruotsi äidinkielenä on arvokas ja se tulee pystyä säilyttää. Ruotsinkieliset kyläkoulut ovat resursseja, jotka tukevat tätä arvoa. Kyläkoulut tulee säilyttää lähikouluina, mutta samalla kehittää koulujen opetustoimintaa. Valtakunnallisesti on todettu, että ruotsinkielisiä päteviä opettajia on liian vähän. Myöskään oppimateriaali ei ole yltänyt laadultaan ja ajankohtaisuudeltaan samoihin kuin suomenkielinen vastaava. Näiden asioiden ratkaisemiseksi tulisi ponnistella sen sijaan, että kuvitellaan oppilaiden yhdistelemisen omiin tehoryhmiin olevan avain pedagogiseen kehitykseen. Opetusta tulisi kehittää muutoin kuin pienten koululaisten koulumatkaa lisäämällä.

Ruotsinkielisiä hoitopaikkoja, niin aamu- kuin iltapäivä että päivähoito- sekä esikoulu-, ei riitä Pohjois-Kirkkonummella kaikille halukkaille. Ratkaisua tulisi etsiä vajaakäytössä olevista kyläkoulurakennuksista kuitenkaan koulun omaa toimintaa vaarantamatta. Rakennusten fyysinen kunto alkaa olla myös monilta osin arveluttava, joten samassa yhteydessä, kun rakennuksia saneerataan terveys- ja turvallisuusvaatimukset täyttäviksi, niin samalla olisi oiva tilaisuus tehdä asianmukaiset tilat varhaiskasvatukselle.

Ei kommentteja »

Kansakunnan toivot

Lapset ja nuoret – 8. heinäkuuta 2008

lapset.jpg 

Tässä ne ovat ne parhaat omien asioidensa tietäjät ja asiantuntijat – jos heitä kuultaisiin!

Kuten kotisivuillani oleva Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulu osoittaa olen 100-prsenttisesti sitoutunut osaltani toimimaan ja valvomaan, että mm. Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2007 – 2011 tavoitteisiin pyritään myös Kirkkonummella. Mielestäni kaikki lapset ansaitsevat parasta. Lapsuus on suurten mahdollisuuksien aikaa, jonka satoa korjataan koko loppuelämä. Siksi on tärkeää, että päätökset tehdään lasten ja nuorten etua ajatellen.

Ehdoton paikka sydämessäni on erityislapsille eli niille, joille arki on monin tavoin haastavampaa kuin muille. Erityislasten perheissä tehdään kovaa ja väsyttävää työtä lapsen kanssa. Siitä syystä kunnallisten peruspalveluiden, kuten lapsen päivähoito, opetus, koulutus, kuntoutus ja terveydenhuolto, julkinen liikenne, kulkureittien ja rakennusten suunnittelu tulisi toteuttaa perhettä ja lasta optimaalisesti tukien. Perheen vähäisiä voimia ei pitäisi joutua käyttämään byrokratian kanssa taisteluun, vaan ne pitäisi voida suunnata omalle perheelleen.

PÄIVÄKODISSA

”Tänään Annun fysiatrinen palo oli viety varastoon

– pois tieltä ja silmistä – vieraita kun oli tulossa.

Mistähän löytyisi se varasto, johon voisi viedä Annun

– pois tieltä ja katseilta – piiloon kysymyksiltä.”

                                                           (Sirpa Lammi)

 

ODOTTAMINEN

”Olet odottamisen ylioppilas.

Odotat kuljetusta kouluun, kuljetusta kotiin, pääsyä harjoitusasuntolaan,

asuntolasta kotiin, odotat kurssia, leiriä, tilapäispaikkaa ja taas odotat kotiin.

Uskallat odottaa omaa asuntoakin.

Sinun täytyykin olla vajaamielinen kestääksesi tämän.”

                                                                                  (Kaarina Johansson)

Pauliina Juntunen on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Rekisteröidy Kirjaudu Site Meter