Pauliina Juntunen

Opetus ja koulutus

Perusopetus ja varhaiskasvatus vihreiden vaaliteemana

Opetus ja koulutus – 5. lokakuuta 2008

VARHAISKASVATUS, OPETUS JA KOULUTUS LAIN VAATIMALLE TASOLLE

Koulu- ja päiväkotipaikkoja riittävästi. Opettajien työssä jaksamiseen panostettava nykyistä enemmän. Oikea-aikaista erityistukea sitä tarvitseville lapsille ja nuorille sekä erityisesti siirtymävaiheisiin. Oikeus oman äidinkielen ja kulttuurin säilyttämiseen. Ensimmäisen vieraan kielen valikoimaa laajennettava. Kaikille terveellinen ja turvallinen hoito- ja koulupäivä. Koulussa opitaan myös yhteisöllisyyttä, suvaitsevaisuutta ja toisten arvostamista. Kouluissa annettavan ympäristökasvatuksen määrää ja laatua lisättävä.

Ei kommentteja »

Perusopetuksen kehittäminen

Opetus ja koulutus – 14. syyskuuta 2008

Suurena haasteena näen Kirkkonummella laadukkaan opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämisen kaiken ikäisille, sillä jo nyt opetustilat ja hoitopaikat lähes kaikkialla kunnassa ovat riittämättömät. Kunta on reilusti muuttovoittoinen, joten lapsia tulee koko ajan lisää. Silti kaikille pitää järjestyä päivähoito- ja/tai koulupaikka. Ryhmäkoot etenkin suomenkielisissä kouluissa ovat jo paisuneet liian suuriksi. Tämä vaikuttaa yleensä työrauhaan ja siihen, missä määrin yksittäinen oppilas voi saada opettajaltaan tukea oppimiseen. Ryhmäkokoja tulee voida pienentää. Suomen- ja ruotsinkielinen koulutus tulee olla yhtä laadukasta.

Kouluissa pitää olla mahdollisuus tarjota oikea-aikaista erityistukea sitä tarvitseville lapsille ja nuorille. Tukea pitää tarjota myös siirtymävaiheissa. On aivan selvää, että kaikki oppilaat tasapäistävässä peruskoulussa eivät kaikki ole tasapäisiä. Joskus kärpäsestä voi tulla härkänen, jos oppilas ei saa tarvitsemaansa tilapäistä tukea. Oppimishalu ei helposti syty uudelleen, kun se on kerran sammunut.

Ahtaassa ja ylisuuressa koulussa oppilaiden turvallisuus kuin terveellisyyskin on vakavasti uhattuna. Jos koulut olisivat työpaikkoja, olisivat työsuojelutarkastajat jo aikoja sitten sulkeneet joidenkin koulujen ovia mm. ylikuormituksesta johtuvien huonojen työolojen vuoksi. Myös opettajien työssä jaksamiseen tulee panostaa voimakkaasti. Kirkkonummen opettajien työtyytyväisyyttä- sekä työssäjaksamista tulee kartoittaa. Samalla tulee kartoittaa, millä tavoin opettajat itse haluaisivat työtään ja työympäristöään, ylisuuret oppilasmäärät mukaanlukien, kehittää. Työhönsä sitoutuu opettaja, joka tuntee pystyvänsä vaikuttamaan työpäiväänsä. Pysyvyydessä, niin luokkatovereiden kuin opettajan, rakentuvat turvalliset rutiinit ja opppimisympäristö, jossa ei ole ulkoapäin tulevaa, ylimääräistä sopeutumisstressiä.

Kun puhutaan koulutyön kehittämisestä, toivoisin, että aloitettaisiin oleellisimmasta. Että kaikki oppilaat voisivat käydä omaa lähikouluaan, että siellä olisi kaikille riittävästi tilaa, luokkaa opettaisivat pätevät ja motivoituneet opettajat, opettajilla olisi vaikeissa tilanteissa  konsultointimahdollisuus, erityistä tukea tarvitsevat oppilaat saisivat sitä nopeasti ja riittävästi, että ketään ei kiusattaisi jne. Vasta näiden lakisääteisten asioiden kuntoon laittamisen jälkeen lähtisin toivomaan terveellistä välipalaa, monipuolisia kielivalintamahdollisuuksia, luomuruokaa, ympäristökasvatusta jne.

1 kommentti »

Pauliina Juntunen on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Rekisteröidy Kirjaudu Site Meter