Nöyrät kiitokseni kaikille ystäville ja äänestäjille!
Olin syksyn 2008 kunnallisvaaleissa Jyväskylässä puolueisiin kuulumattomana ehdokkaana Vihreiden listalla. Olen aatteellisen Vihreä Elämänsuojelu liitto ry:n jäsen. Laatuääniä sain kaikkiaan 35. Olen kiitollinen jokaisesta äänestä. Lämpimät kiitokset kaikille äänestäjille. Asiat ovat meille kaikille yhteisiä eikä niitä tähän jätetä. Kamppailu jatkuu.
Olen 59-vuotias graafinen suunnittelija, asun Jyväskylässä vanhassa omakotitalossa aviopuolisoni kanssa. Käytämme tuulisähköä ja talvisin talomme lämpöä pidetään yllä uunien puulämmityksellä. Liikkumiseen riittää jalat ja polkupyörä, henkilöauton käyttöä vältän niin paljon kuin mahdollista. Lisää ajatuksiani löytyy sivulla olevista linkeistä.
Tärkeimpiä syitä asettua ehdokkaaksi oli ja on edelleen huoli luonnosta sekä vanhan ja näköjään uudenkin Jyväskylän kunnallispolitiikassa vallitseva vaihtoehtojen puute. Huoli on olemassa. Mikään ei ole näköjään muuttunut vaikka syytä todellisiin muutoksiin olisi entistäkin enemmän.
Olemassaoleva vaihtoehdottomuus mielestäni tarkoittaa sitä että kunnallispoliitikkojen enemmistö, myös Vihreissä, ovat muun muassa sellaisten virheellisten päätösten takana kuin lisävoimalaitoksen rakentaminen Jyväskylään ja sen sijoittaminen Keljonlahdelle.
. . .
Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa esille ottamani ajatukset ovat paikallisia, mutta monilta osin ne ovat osa sitä laajempaa maailmankuvaani, jossa tärkeitä ajatuksia ovat esimerkiksi:
– Luontoon kohdistuvan riiston ja tuhon lopettaminen.
– Sellaisen globaalin solidaarisuuden aatteen kannattaminen, jossa väestönkasvu on saatava laskemaan. Ja kehitysmaiden ihmisille pitää turvaa mahdollisuus kohtuulliseen talouskasvuun. Ja jossa aikaan saadaan taloudellinen tasa-arvo maapallomme kun samalla meidän rikkaiden länsimaiden asukkaiden on alistuttava rajuun elintason laskuun maapallomme, sen luonnon, kasvien, eläinten ja ihmiskunnan puolesta.
. . .
Esittämäni ajatukset koen omalta osaltani tärkeiksi. Ajatuksistani puuttuu aivan varmasti paljon hyviä ja kannatettavia asioita - toivottavasti niitäkin joskus olisi jotkut ajamassa.
Jorma Luotion vaalisivut on toteutettu
WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä
tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu