Heidi Malmgren

Mitä kuuluu nyt (2010)

malmgren_heidi_web.jpg
Vihdoin ja viimein pääsin omilleni sivuilleni takaisin. Tekniikka ei ole ollut minulle suotuisa.

Kohta kaksi vuotta kaupunginvaltuutetun työtä takana (miten nopeasti aika menee??). Olen oppinut tänä aikana todella todella paljon….ja vielä riittää opittavaa. Nyt vasta tuntuu, että vähän jo sisäistää asioita ettei kaikki aika ja kokoukset mene ihmetellessä ja kysellessä.

En ehkä ole osannut vaikuttaa (vielä) asioihin niin paljon kuin olisin halunut, mutta onneksi on vielä aikaa ennen uusia vaaleja. Pari kiperää tappiota olen kohdannut ja suurin tietysti on Kanniston koulun lakkautus.

Yksityiselämässäkin on ehtinyt sattua ja tapahtua. Suurin muutos oli perheemme kasvaminen yhdellä ihanalla pojalla (10/2009). Nyt siis olen kotiäitinä ja siksi on enemmän aikaa perehtyä kaupungin asioihin. Vanhin lapsemme aloittaa koulun syksyllä. Elokuussa muutamme uuteen kotiin! Eiköhän siinä muutoksia vähäksi aikaa:)

 

Heidi Malmgren on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu