Valtuustoaloite 30.11.2010: Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet julkisiksi kaupungin verkkosivuilla
Kunnallispolitiikka – 30. marraskuuta 2010 klo 21.23
Kuntalain uudistustarpeita valmistelemaan on asetettu virkamiestyöryhmä ja uuden kuntalain odotetaan valmistuvan siten, että se voisi tulla voimaan vuonna 2017. Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet ja niiden julkistaminen on yksi asia, johon lain valmistelussa joudutaan ottamaan kantaa. Myös oikeusministeri Tuija Brax on muistuttanut kuntapäättäjien kytkösten julkistamisen tärkeydestä.
Päätöksenteon läpinäkyvyyden parantamiseksi on ehdotettu, että kunnallisissa luottamustoimissa toimivat ja niihin pyrkivät henkilöt julkistaisivat omat yhteiskunnalliset ja taloudelliset sidoksensa. Kuntaliitto on evästänyt kuntia erilaisista malleista, joilla kuntapäättäjien sidonnaisuuksia voisi ilmoittaa ja julkistaa. Ilmoitustauluna voisivat toimia kunnan omat verkkosivut.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Kalajoen kaupunki toimii edelläkävijänä ja julkistaa luottamushenkilöiden sidonnaisuudet kaupungin verkkosivuilla. Tietojen keräämisessä esitämme soveltaen käytettäväksi liitteenä olevaa esimerkkiä, siten että kukin valtuutettu tai muu luottamushenkilö itse ilmoittaa sidonnaisuustietonsa.
Luottamushenkilöiden sidonnaisuuksien ilmoittaminen lisää luottamusta puolueettomuuteen ja ennalta ehkäisee epäselvyyksiä esteellisyystilanteissa. Luottamushenkilöt tarvitsevat avoimuutta päätöksenteon tueksi ja sitä tarvitsevat myös kuntalaiset, joita päätökset koskevat. Parhaimmillaan tämä voi osaltaan myös palauttaa ihmisten luottamusta politiikkaan ja kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoa kohtaan. Kunnallisen päätöksenteon tulee olla aidosti avointa ja siihen liittyvien sidonnaisuuksien tulee olla julkisia.
Kalajoella 30.11.2010
Hanna Halmeenpää
ja 11 muuta valtuutettua
—
LIITE: Esimerkki sidonnaisuustietojen keräämistavasta
Virat, toimet, ammatit, tehtävät
1. Valtion, kunnan ja muiden julkisyhteisöjen virat
2. Palkattu toimi yksityisessä yrityksessä tai yhteisössä
3. Ammatin ja elinkeinon harjoittaminen
Hallintotehtävät
4. Hallintotehtävät valtionyhtiöissä
5. Hallintotehtävät taloudellisesti merkittävissä yrityksissä
6. Hallintotehtävät pankeissa ja muissa rahalaitoksissa
7. Hallintotehtävät merkittävissä järjestöissä
Luottamustehtävät
8. Etujärjestöjen luottamustehtävät
9. Kirkolliset luottamustehtävät
Taloudellinen asema
10. Liike- ja sijoitustoimintaa varten hankitut merkittävät omistukset sekä muut merkittävät omistusosuudet
11. Liike- ja sijoitustoimintaa varten otetut yli 100 000 euron velat sekä samassa tarkoituksessa annetut yli 200 000 euron takaukset tai muut vastuut







