Hanna Halmeenpää | hannahalmeenpaa.fi

Vieraskynäpalstan kirjoittaja Senni Luosujärvi on Maan ystävät ry:n hallituksen jäsen ja uraanikaivosaktiivi Oulusta.

- – -

Aimo Kajava maalaili Muuten -kolumnissaan ”Pohjoisessa ei pysytä enää hengissä hyreksimällä” Kalevassa 29. maaliskuuta Pohjois-Suomen tarvitsevan uutta teollista toimintaa, joka pakottaa hyödyntämään myös kaikkia luonnonvaroja, jotta hengissä pysyttäisiin. Ajattelutapa on hyvin yleinen: kaivetaan vaan Lappi kuopaksi, pilataan puhtaat vedet ja parturoidaan metsät. Mutta tekisikö se meidät todella onnellisiksi?

Vuonna 2009 Happy Planet Index listasi maailman maita järjestykseen eliniän odotteen, ihmisten tyytyväisyyden ja ekologisen jalanjäljen perusteella. Parhaiten pärjänneessä Costa Ricassa energia tuotetaan 99-prosenttisesti uusiutuvilla energialähteillä ja maa aikoo olla hiilineutraali vuoteen 2021 mennessä. Uutisia välittävän Globalpostin (23.3.2010) mukaan maa on myös hiljattain kieltänyt metallimalmien avolouhokset ja on tällä hetkellä Keski-Amerikan kaivosvastaisin maa – siitäkin huolimatta, että arvometallien hinnat ovat ennätysmäiset ja kaivokset lisäisivät ulkomaisia sijoituksia ja työpaikkoja. Mikä on saanut ihmiset Costa Ricassa protesteihin, jopa nälkälakkoihin ja oikeusistuimet tätä Suomessa ihannoitua teollisuutta vastaan?

Arvioiden mukaan ekoturismi on Costa Rican tärkeimpiä elinkeinoja, tarjoten tuhansia työpaikkoja paikallisille ja melkein kaksi miljardia dollaria vuosittain paikalliseen talouteen. Uutisen mukaan Costa Rica on halunnut profiloitua luonnonystävänä ja kultakaivosten on nähty uhkaavan luonnon monimuotoisuutta. Päätöksen keskiössä on La Crucitasin kaivos Nigaraguan rajan lähellä. Kaivoksen omistajan, kanadalaisen Infinito Gold Ltd:n paikallisen tytäryhtiön mukaan esiintymässä arvioitiin olevan jopa 1,2 miljoonaa unssia kultaa, mutta vastustajien mukaan alueella on myös uhanalaisia villieläimiä. Kansallisen Yliopiston tutkimusinstituutin mukaan viime toukokuuhun mennessä 86 % costaricalaisista vastusti Crucitasin kaivosta ja 77 % vastusti avolouhoksia yleensä.

Löydän useita yhtymäkohtia Pohjois-Suomen ja inspiroivan Costa Rican välillä. Miksi olisimme kurjempia kuin kaukainen Costa Rica? Pohjois-Suomella on potentiaalia uusiutuvan energian tuottamiseen, myös kestävällä tavalla. Voisiko energian tuotannon sovittaa ympäristön antamiin kestäviin rajoihin talouseliitin toivoman pakkokasvun sijaan? Pohjois-Suomen ainutlaatuiset luontokohteet, kuten Oulangan kansallispuisto, joka on huomioitu kansainvälisessä National Geographic-lehdessä ja jonka viereen suunnitellaan uraani-kultakaivosta, kutsuvat meitä pohtimaan missä ovat kasvun ja ahneuden rajat? Pohjois-Suomen etäisimpien kuntien kuihtumisen estäminen voisi alkaa rohkeammalla unelmoinnilla ja visioinnilla siitä miten voisimme pistää vieläkin paremmaksi kuin Costa Ricassa.

Senni Luosujärvi

Vieraskynäpalstan kirjoittaja Pirkko-Liisa Luhta on Pudasjärven luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja. Hän työskentelee Pohjanmaalla Metsähallituksen luontopalveluissa kalataloussuunnittelijana virtavesien, vaelluskalojen, kalatalousseurannan ja edunvalvonnan parissa.

- – -

Viime talven pakkaskautena eräänä aamuna, herätys: vesi on jäätynyt. Talosta löytyy tilkka kukkienkasteluvettä, jolla ei paljon aamua pelasteta. Ei kelpaa laimentamaton mustaherukka- eikä karpalomehu. Minä jään selvittämään jäätymistä, muut lähtevät kirjaimellisesti kuivin suin ja unihiekkaisin silmin pakkaseen. Joudun peruuttamaan menoni Iijoen vaelluskalahankkeen tiedotustilaisuuteen. Ongelmakohta löytyi kellarinnurkasta, jossa pakkanen oli päässyt vesiputkeen käsiksi. Puhaltimen avulla muutaman tunnin kuluttua vesi alkoi vähitellen tippua ja lopulta hanasta virtaava vesi pelasti maailmani.

Muutaman tunnin ajan ajattelin vain vettä ja sen puuttumista. Puhdas, juomakelpoinen vesi ei ole itsestäänselvyys. Kun yksi aamu ilman vettä on tällaista, mitä se on, kun sen saaminen on jokapäiväinen ongelma. Vettä ei voi korvata millään. Sitä ei voi edes keinotekoisesti valmistaa.

Viime vuonna Siemenpuusäätiön julkaisema ’Kirja vedestä’ kertoo maailman vesiongelmien syistä, seurauksista ja ratkaisuista. Kirjoitin kirjaan artikkelin Kollajasta – kamppailusta Iijoen puolesta ja sain kirjan mukavasti joululukemiseksi. Vaikka olen aina ollut pahasti kallellaan kaikenlaisiin vesiasioihin, kirja avasi minulle uusia näkymiä ja myös järkytti. En esimerkiksi tiennyt, että Pekingin alueella pohjaveden pinta on laskenut 100 metriä 20 vuodessa ja ettei Keltainen joki enää virtaa mereen saakka, koska siinä ei yksinkertaisesti ole vettä. Enempää en kerro, kirja kannattaa ehdottomasti lukea itse.

Vesi liittyy oleellisesti moniin energiamuotoihin. Vesivoima muuttaa vesistön, jonka vedestä sähkö otetaan. Jokien virtaus muuttuu, kosket katoavat, vesi pakataan altaisiin juoksutuksia varten ja säännöstely heikentää vedenlaadun. Vesieliöstö ja kalasto köyhtyvät tai häviävät kokonaan patoamisen seurauksena, kuten on käynyt kymmenille lohi- ja meritaimenkannoille Suomessakin. Turvetuotanto kuivattaa suon vesivaraston ja laskee pohjaveden pinnan. Suossa oleva vesi tarjoaa monipuolisia ekosysteemipalveluja, mutta paljaaksi kaavitun, kuivatettavan suon vesi alapuolisessa vesistössä muuttuu jätevedeksi mukanaan viemien ravinteiden ja kiintoaineen takia. Ydinvoimalan lauhdevesi on ongelma, mutta voimalasta karannut vesi on iso ongelma. Jos ydinvoimala jää ilman vettä, koko maailma pidättää henkeään.

Kun Euroopan unionin vesipuitedirektiivi ilmestyi vuonna 2000, luin sen heti läpi. Tuntui, että tässä on sitä jotakin! Ihastuin vesipuitedirektiivin ja yhtä innostunut olen ollut sen kansallisesta toimeenpanosta, vesienhoitolaista ja -asetuksesta, vesienhoitosuunnitelmista ja toimenpideohjelmista kaikkine kuulemisineen. Vesilaki jäi heti kakkoseksi. Vesienhoidon yhteistyöryhmän kokouksiin olen lukenut kiltisti kaiken toimitetun aineiston, eikä sitä ole ollut vähän. Testasin vesienhoitolakia heti sen voimaantulon jälkeen ja totesin, että se toimii; ympäristölupavirasto teki hyviä päätöksiä sen pohjalta. Sellaisia asioita, joihin ei aikaisemmin lain koura yltänyt vesiasioissa, tuntui nyt olevan mahdollista puuttua. Tosin, kyllä välillä lupaviranomaisilta on puuttunut rohkeutta viedä lakia käytäntöön.

Rohkeutta, rahaa ja vastuuta tarvitaan. Lain vaatima hyvä tila ei tule vesistöihin toimenpideohjelmillakaan, jos niitä ei toteuteta. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että kuormittaja osoittaa toista kuormittajaa sormella. Ei me, mutta nuo, meidän kuormitus on vain näin vähän, toiset kuormittaa paljon pahemmin, eikö niiden pidä siivota ensin. Lusikka tai tarvitessa lapio käteen ja omia jälkiä korjaamaan ja kuormitus kuriin. Ensimmäinen vesienhoitokausi loppuu jo 2015. Silloin katsotaan, onko hyvä tila saavutettu siellä missä pitikin. Tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaan jokivesistöistä vain puolet on hyvässä tilassa. Toisen puolen hyvään tilaan saamisessa paljon on tehtävää ja sitä riittää kaikille. Asioiden ja asenteiden korjaamista riittää myös toisen puolen hyvässä tilassa pitämisessä.

Eduskuntaan tarvitaan edustajia, jotka ymmärtävät hyvän veden päälle. Sen täytyy näkyä lainsäädännössä, linjauksissa, rahoituksessa. Elyjen ja Avien virkamiesten on pidettävä rimaa korkealla, eikä rimanalituksia pidä sallia.  Jokaisen kuormittajan, siis meidän jokaisen, on ajateltava millaista jätevettä tuotamme, mitä viemäriin laitamme, kuinka käsittelemme peltoja ja metsiä.

Seuraava lause on mielestäni yksi kauneimpia vedestä kirjoitettuja. Kirjoittaja ei ole Reino Rinne, eikä kukaan muukaan tunnettu vesienpuolustaja.

Vesi ei ole tavallinen kaupallinen tuote,
vaan pikemminkin perintö, jota on sellaisena
suojeltava, puolustettava ja kohdeltava.

Lause on EU:n vesipuitedirektiivin ensimmäinen kohta.

Vieraskynä-palstan kirjoittaja Kaisu Sarkkinen on kolmen pienen pojan myötä vihertynyt kotiäiti Kalajoelta. Hänelle tärkeitä asioita ovat luonto, puhdas luomuruoka, hyötyliikunta, tanssi ja lasten kanssa peuhaaminen. Kuka sanoo, että leikkikentät ovat vain lapsia varten? : )

- – -

Yksi aamu en voinut muuta kuin pyöriä kartanolla ympyrää. Olin niin haltioitunut luonnon kauneudesta. Näky oli uskomattoman kaunis: kevyt valkoinen lumikerros puissa taivaan kirkasta sineä vasten, kaikki oli tyyntä ja rauhaisaa – oksakaan ei värähtänyt. Piti oikein hakea kamera sisältä ja ikuistaa tämä kaunis värimaailma.

Miten paljon luonto meille antaakaan sanomattoman kauniita kokemuksia ja nähtävyyksiä: auringon lämpöä, lintujen laulua, meren kohinaa, kukkivia puita, metsän ja ruohon raikasta tuoksua, mehiläisten surinaa, talvella mäen laskua ja hiihtoa, kesällä räiskyvää salamointia ja ukkosen jyrinää… lista on loputon. Saamme nauttia vielä tästä ihanasta kauneudesta, mutta entä lapsemme ja tulevat sukupolvet? Välillä hiipii sydämeen huoli huomisesta, kun iltaisin silittelen pienten poikieni viattomia ja kauniita kasvoja. Kunpa voisin suojella heitä kaikelta pahalta. Joskus olen jopa tuntenut huonoa omatuntoa, kun olen heidät tuonut tähän maailmaan. Ei heille muuta toivoisi, kuin että hekin saisivat elää `huolettomina` vielä tässä kauniissa maailmassa.

Miksi me ihmiset emme osaa elää luontoa kunnioittaen? Miksi meidän pitää kaikki ”tuhota” ympäriltämme? Miksi meidän ahneudella ei ole rajaa? Miksi me teemme ja suunnittelemme kaikenlaista, joista lapsemme loppupeleissä kantavat vastuun? Kunpa osaisimme arvostaa luontoa enemmän. Yleensä meillä ihmisillä on tapana huomata jonkin arvo vasta sitten, kun se on jo menetetty.

Pienten lasten äitinä en voi muuta kuin omalla esimerkilläni näyttää lapsille kuinka luontoon tulee suhtautua; kaikki mitä teet luonnolle, teet itselle. Olemme yhtä luonnon kanssa, niin kuin olemme yhtä kaiken kanssa täällä maapallolla. Kaikilla ja kaikella on jokin tarkoitus täällä maapallolla. Sitä ei aina itsekään ymmärrä miten monimuotoisesta systeemistä tämä maailma on tehty; hyönteiselläkin on suunnattoman tärkeä tehtävä täällä. Välillä tuntuu, että se on ihminen, joka ei kuulu tänne mellastamaan.

Ihminen tuppaa liian usein unohtamaan oman pienuutensa ja mitättömyytensä luonnonvoimien edessä. Mikään täällä ei ole meidän käsissämme. Mikään ei ole varmaa. Se, että synnyimme Suomeen on lottovoitto, mutta sekään ei takaa sitä, etteikö luonto meitäkin täällä muistuttaisi suuruudestaan. Toivon niin sydämestäni – lastenikin puolesta – että me ihmiset ymmärtäisimme luonnon arvon ja yrittäisimme elää sopusoinnissa luonnon kanssa, vielä kun se on mahdollista. Tekisimme ratkaisuja, jotka tukevat luonnon hyvinvointia ja tulevien sukupolvien.

Pari vuotta sitten olin todella ”masentunutkin” maapallon tilanteesta ja huolehdin liikaa tulevaa. Nyt olen oppinut jotakuinkin elämään hetkessä – liikoja murehtimatta. Ei ole eilistä eikä huomista, on vain tämä hetki rakkaitten kanssa. Eräs ihana blogini lukija minulle kerran kommentoi lainaten Lutheria: ”Vaikka huomenna tulisi maailmanloppu, istutan tänään omenapuun.”

Vieraskynä palstan kirjoittaja Elisa Ruha-Nurkkala on perheenäiti ja luomutilallinen Nivalasta. Hän on koulutukseltaan agrologi ja puutarhuri. Poliittiselta kannaltaan hän on nykyään sitoutumaton ex-kokoomuslainen.

- – -

YK:n julistamaa veden päivää on vietetty maaliskuun 22. päivä vuodesta 1993 lähtien. Meille täällä Suomessa puhdas vesi ja sen riittävyys ovat asioita, joita tuskin tulee niin mietittyä ja pohdittua elämässä. Olemme kuitenkin harvoja etuoikeutettuja maailmassa, joilla on näin ylellinen asema suhteessa veteen.

Herättelyä on toki tullut suomalaisillekin. Kukapa ei muistaisi Nokian taannoista vesikatastrofia, jonka ei soisi toistuvan. Ne, joita se koski henkilökohtaisesti, unohtavat sitä tuskin koskaan. Kuinka haastavaa on elämä, kun hanasta tulevaa vettä ei voi käyttää mihinkään. Juoma- ja ruuanlaittovedet kulkevat kuitenkin vielä aika näppärästi pulloissa ja kanistereissa kaupasta, varsinkin kun Suomessa vettä saa kaupoista ja meillä on varaa ostaa sitä. Ongelmia alkaa tulla kun hanavettä ei voi käyttää edes siivoukseen, pyykinpesuun ja henkilökohtaiseen hygieniaan… ja entäs jos vettä ei tulisi ollenkaan ja vessat ovat meillä useimmiten vedellä huuhdeltavia… maalla voi vielä turvautua ”puskahyyssiin”, mutta kaupungeissa olisi pian iso ongelma wc-jätösten kanssa.

Pohdipa seuraavia tosiasioita:

• 1,8 miljardia ihmistä käyttää keskimäärin vain 20 litraa vettä päivässä.
• Britannian asukkaat käyttävät jo pelkästään WC:n huuhteluun 50 litraa päivässä.
• Jokainen suomalainen kuluttaa vettä keskimäärin 155 litraa vuorokaudessa.
• Manilan ja Accran slummien asukkaat maksavat vedestä enemmän kuin ihmiset Lontoossa ja New Yorkissa.
• Viidesosalta kehitysmaiden ihmisistä puuttuu puhdas vesi ja puolelta sanitaatio.
• 25 prosenttia maailman makeanveden varannoista on saastunut terveydelle vaaralliseksi.
• Joka vuosi noin 2 miljoonaa lasta kuolee likaisesta vedestä aiheutuviin tauteihin.
• Suurin osa maapallon väestöstä joutuu selviämään kolmasosalla siitä vesimäärästä, joka olisi päivittäin tarpeen.
• Noin 90 % maailman katastrofeista liittyy veteen.
  (Lähteet: UNICEF, Vesi on oikeus, UNDP:n Inhimillisen kehityksen raportti 2006)

Mietipä kuinka selviäisit päivästä ilman vettä? Mihin käyttäisit vetesi, jos sinulla olisi vain 20 litraa vettä/päivä?

Veden päivän tarkoitus on herätellä meidät huomaamaan, että voimme jokainen omalta osaltamme vaikuttaa siihen, että vettä riittäisi ja se olisi puhdasta. Veden käyttöä voi jokainen vähentää, mutta erittäin tärkeää on myös veden puhtaana pitäminen.

Vältä turhien kemikaalien käyttöä kotona. Vaihtamalla kaikki pesu- ja puhdistusaineet biologisesti hajoaviin ja mieluiten luomusertifioituihin teet paljon. Voit myös vaihtaa pyykinpesuaineen pesupähkinöihin, kuormitus vähenee hurjasti.  Pahimpiin ruokatahroihin voi ensin hangata sappisaippuaa ja puhdasta tulee! Pesupähkinöistä voi myös helposti tehdä liuosta, joka käy kaikkeen siivoukseen ja henkilökohtaiseen hygieniaan. Tuoksuksi voi halutessaan tipauttaa muutaman tipan aitoa eteeristä öljyä.

Puutarhassa ja pihalla siirry luomuviljelyyn ja lopeta kemiallisten myrkkyjen ja lannoitteiden käyttö.

Surffailemalla netin ihmemaassa löydät paljon lisää vinkkejä ja ideoita, kuinka voit säästää vettä ja välttää veden saastuttamista kotitalouksissa.

Kemikaalien välttämisellä ja pienellä veden kulutuksella voit omalta osaltasi edesauttaa ihmiskunnan eloonjäämistä ja terveenä pysymistä. Voit olla hengenpelastaja!

Vieraskynä-palstan kirjoittaja Raimo Hämäläinen on nykyisin Jyväskylässä asuva eläkkeellä oleva äidinkielen lehtori. Hänen kirjallinen tuotantonsa sisältää mm. romaaneja (esikoisteos Kun minä kotoani lähdin, 1974). Yhtenä harrastuksenaan hänellä on media.

- – -

Niin kuin muinoin oikeamielistä äitiäni minua ”suututtaa, nii etten ihteen mahu!” ja hävettää niin kuin ylihammaslääkäri Pertti Miettistä (HS, 1.2.) tämä hyvä- ja huono-osaisten välillä yhä levenevä kuilu. Monien vakuuttavien tutkimusten ja tilastojen pohjalta ei luulisi enää kenellekään olevan kanttia väittää, etteikö näin olisi. Hiljattain saatiin kuulla kansaneläkelaitoksen tutkijaprofessori Olli Kankaan suulla (YLE), että toimeentulotuki on jämähtänyt 20 vuoden takaiselle tasolle, kun samaan aikaan keskiansiot ovat kasvaneet 41 prosenttia. Kangas kyselee, alkaako jälkeenjääneisyys olla jo perustuslain vastaista. Tiedämme senkin, että alkujaan tilapäiseksi tueksi tarkoitetusta toimeentulotuesta on tullut yhä useammalle, niin yksin elävälle kuin perheellisellekin, ainoa tulo.

En usko niitä mantran tavoin toistettuja väitteitä, että tuloerojen kasvattamínen vaikkapa verotuksen keinoin, niin kuin viime vuosikymmeninä on tapahtunut, olisi kokonaiskansantalouden ja yhteiskunnan henkisen ilmapiirin kannalta siunauksellista. Eikö se, että köyhälle annettaisiin vähän enemmän, siirtyisi kulutuksena ja tasaisempana veronmaksukykynä kansantalouteen? Eikö se, että usemmalla olisi vara vaikkapa kerran viikossa syödä kunnon pihvi tai kerran vuodessa tehdä ulkomaan matka, olisi sekä kansantalouden että yhteiskunnan henkisen ilmapiirin kannalta parempi, kuin se että jotkut varakkaat päivästä päivään suunnittelevat gourmet-aterioitaan tai lentelevät yhtenään hiilijalanjälkeään kasvattamassa?

Kun tästä tilanteesta esimerkiksi eduskunnan kyselytunnilla tivataan, hallituksen ministereiden suusta toistuvasti kuullaan, että ”tämä hallitus on tehnyt enemmän kuin yksikään toinen hallitus kahteenkymmenen vuoteen kaikkein pienituloisempien aseman parantamiseksi… takuueläke…lapsilisien sitominen indeksiin… ” jne. Mutta mitä nämä teot auttavat sitä, jolla ei ole lapsia, joka ei ole kansaneläkkeellä, joka on esimerkiksi alimmalla peruspäivärahalla tai toimeentulotuella elää kituuttava yksin elävä, mielenterveysongelmainen, opintotuelta pudonnut, niin kuin se 29-vuotias opiskelija, joka nimimerkin ”Teille kaikille” suojassa (HS, 6.2.) kuvaili tilannettaan. ”Ilman ylempään keskiluokkaan kuuluvien vakaavaraisten vanhempieni, heidän maksamansa yksityisen psykiatrin sekä onneksi ilmaisten A-klinikan palvelujen tukea olisin jo kuollut itsemurhaan tai huumeisiin. Tällöin minusta ei toki koituisi yhteiskunnalle kuluja, mutta herää kysymys, onko maamme nykyinen talouspolitïttinen köyhät kyykkyyn ja syrjäytyneet oman onnensa nojaan jättävä ilmapiiri todella ihmishenkien arvoinen.” Onneksi tällä nuorella oli tukena oma perhe, mutta kuinka monella ei ole ketään ja kuinka moni on jäänyt ja jää kokonaan heitteille!

”Työllisyyden parantaminen on parasta köyhyyden torjuntaa”, jatkaa ministeri aitiostaan. Mutta, herra ministeri, työttömällä, rahattomalla toimeentuloluukullakin torjutulla ei ole aikaa odottaa. Hänellä ei ole muuta keinoa kuin liittyä leipäjonon jatkoksi. Hävettää ja suututtaa.

Raimo Hämäläinen, FM
Jyväskylä

Vieraskynä-palstan kirjoittaja Petri Mäenpää on lääketieteen lisensiaatti, joka toimii tällä hetkellä terveyskeskuslääkärinä Oulaisissa. Puoluekanta sitoutumaton. Motto: ”Ihmisen terveys riippuu sekä elintavoista että perimästä mutta olennaisesti myöskin elinympäristön terveydentilasta, jota on siten parhaalla mahdollisella tavalla vaalittava.”

- – -

”Kaikki hoitajamme ovat juuri nyt varattuina. Kaikki hoitajamme ovat juuri nyt varattuina. Kaikki hoitajamme ovat juuri nyt varat…” Kuudennella yrittämällään Maija vihdoin päihittää automaattisen uuvutusvastaajan.
– Callcenter/ Terveyspalvelut. Mitä asianne koskee?
– Hei. Maija Meikäläinen täällä iltaa. Minulla on verenpaine noussut korkeaksi ja jotenkin huono olo varmaankin siitä johtuen.
– Minkälaiset verenpainelukemat olette mitanneet?
– Vähän heittelee, mutta ei juuri alle 170/105. Tavallisesti minulla on 140/90 korkeintaan, mutta nyt ei oikein normaaleita arvoja ollenkaan. Ei tämä varmaan vaarallista, mutta ajattelin että parempi soittaa ja kysyä pitäisikö tulla päivystykseen.
– Hetkinen, konsultoin päivystävää lääkäriämme.

Odotellessaan lääkärin arviota hermostunut Maija kuulee kännykästään kolmeen kertaan Stingin Fields of Goldin mutta jos häneltä jälkeenpäin kysyttäisiin, hän ei muistaisi oliko laulaja mies vai nainen.
– Haloo. Lääketietokantamme mukaan teillä on käytössä verenpaineen hoitoon 8 mg losartaania aamuisin. Lääkärimme mukaan voitte kaksinkertaistaa annoksen ja seurata tilannetta. Tuollaiset lukemat eivät ole vielä erityisen vaarallisia. Hyvää jatkoa, kuulemiin.
– Kiitos, mutta…

Langan toisessa päässä etäihminen ja näköjään myös Sting on laittanut pillit pussiin. On aivan hiljaista. Seuraavana päivänä Maijan aviomies Matti kolauttaa kolmen viikon ryyppyputken päätteeksi päänsä saunan kaakelilattiaan. Seurauksena vakava aivoverenvuoto ja 6 kk kuntoutusjakso kolmessa eri laitoksessa. Uupunut Maija ajautuu lääkeyliannostukseen.

Maija näppäilee tutun terveyskeskuksen päivystysnumeron. Numero vastaa viiveettä.
– Meikälän Terveyskeskus, päivystävä hoitaja puhelimessa, kuinka voin auttaa?!
– Maija täällä hei, minulla on verenpaine noussut korkeaksi ja jotenkin huono olo varmaan siitä johtuen. Pitäisiköhän minun tulla lääkäriin?
– Odotapa pieni hetki kysyn Onnilta mitä hän asiasta sanoo.

Hoitaja peittää puhelimen mikrofonin kädellään ja kiiruhtaa Onni Omalääkärin vastaanottohuoneeseen.
– Onni hei, Maija Meikäläinen soittaa, verenpaineet koholla, mutta luulen että on muutakin… ei Maija yleensä kuulosta niin hermostuneelta, voitko ottaa hänet vastaan?

Tunnin kuluttua Maija istuu Onnin vastaanotolla. Onni on hoitanut hänen lievää verenpainetautiaan alusta saakka ja tunteepa hän Matinkin heikkoudet.
– Maija hyvä, verenpaineesi on 180/100 ja pulssi hakkaa sataa. Kuinka Helga-äitisi laita on, vieläkö jaksat hoitaa häntä kotona? Vai ei kai vaan Matti aiheuta sinulle näitä tykytyksiä? En halua olla tungetteleva, mutta tiedän että Matilla on välillä juttua kuningas alkoholin kanssa.
Maija purskahtaa itkuun ja kertoo Onnille olevansa aivan lopussa Matin juomisen takia. Voimia verottaa sekin, että iäkkään äidin dementia on edennyt ja hoitamisen käy voimille. Puolen tunnin verran asioista rauhallisesti Onnin kanssa keskusteltuaan Maija pyyhkii kyyneleet ja Onni Omalääkäri soittaa pari puhelua.
Samana iltana Matti saa katkaisuhoitopaikan vuodeosastolta, ja Helgalle järjestyy lomapaikka vanhainkodista. Maija saa hengähtää, ja verenpaineet normalisoituvat ilman lääkelisäystä.

Viime vuosien trendi on ollut keskittää päivystyksiä yhä suurempiin keskuksiin. Säästöpaineet ja tehokkuusajattelu ovat ajaneet tähän suuntaan. Myös lääkäripula ja muutos työkulttuurissa ovat vaikuttaneet siihen, ettei pieniin päivystyspisteisiin löydy tekijöitä. Onni Omalääkäri ei enää ole käytettävissä 24/7 kuten hänen kunnanlääkäri-kollegansa aikoinaan. Myös terveyskeskusten kiire ja työn pakkotahtisuus on karkottanut osaajia pois yleislääkärin työstä.

Hiljaisempien yöaikojen keskittäminen isompiin keskuksiin on perusteltua. Niissä pyritään turvaamaan hoito kaikkina vuorokauden aikoina silloin kun on hengestä kysymys. Vähemmän kiireelliset, mutta usein pinnan alla muulla tavoin monimutkaiset asiat ohjataan päiväpäivystykseen omalle terveysasemalle. Nämä virka-ajan päivystyspolit ovat usein täyteen tupattuja. Lääkäri työskentelee pahimmillaan kuin liukuhihnalla ottaen vastaan  potilaita 5–10 minuutin välein. Tällaisessa pakkotahtisuudessa Onni Omalääkärikin hoitaa kyllä verenpaineasian mutta ehkä jättäisi kysymästä kuinka Maija oikeasti jaksaa.  Seuraukset eivät poikkeaisi oleellisesti tapauksen yksi kuvitteellisesta etävastaanotosta.

On helppo arvata kumpi kuvitteellisista esimerkeistä on terveydenhuollon kustannuksista vastaavalle kokonaisedullisempi. Hyvin järjestetty paikallinen perusterveydenhuolto, jossa on riittävä kokenut miehitys ja ajanvarauksessa joustovaraa vaativammille tapauksille maksaa itsensä takaisin. Vapaasti hengittävän terveyskeskuksen potilasfrekvenssi ”nuppia/lääkäri” tarkastellen voi näyttää tehottomalta turboahdettuun nykymalliin verrattuna. Säästöt tulevat kuitenkin ajan kanssa. Kiireessä hutaistut hätäiset lähetteet erikoissairaanhoitoon vähenevät (samalla kalliit siirtokuljetuskustannukset alenevat). Tarpeettomilta hoitovirheiltä ja valituksilta vältytään. Henkilökunta jaksaa paremmin ja terveyskeskustyö alkaa taas kiinnostaa. Asiakastyytyväisyys paranee. Kaikki osapuolet hyötyvät.

Vieraspalstan kirjoittaja Ari Matila on oululainen Vihreiden kaupunginvaltuutettu ja yleislääketieteen erikoislääkäri, jolla on kivunhoitolääketieteen ja palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys.

- – -

Sähkön hinta on noussut vuodessa liki 20 prosenttia ja sen odotetaan kallistuvan lähivuosina vielä tuntuvasti. Öljyn hinta on korkeimmillaan sitten vuoden 2008, nyt öljybarrel (159 litraa) maksaa noin sata USA:n dollaria. Bensiinin ja dieselöljyn hinta lähentelevät kesän 2008 hintaennätyksiä. Tuolloin kallis polttoaine vähensi heti mm. kotimaan matkailua.

Nyt bensiini maksaa runsaat 1.50 euroa litralta ja dieselöljy noin 1.30 euroa. Tankillinen polttoainetta henkilöautoon maksaa 60–80 euroa. Myös öljyn hinnan uskotaan nousevan lähivuosina pysyvästi; halpa öljy Suomessakin on historiaa.

Tämän kaiken tiedon luulisi näkyvän suomalaisten jokapäiväisessä käyttäytymisessä. Luulisi, että energiaa tosissaan säästettäisiin, samallahan säästyisi rahaa. Luulisi, että ilmastonmuutos jo vuonna 2011 otettaisiin vakavasti, onhan aiheesta puhuttu jo vuosia. Energian säästäminen vähentää samalla päästöjä. Jokainen kansalainen tai vaikka kunta voi laskea oman hiilijalanjälkensä ja samalla arvioida mahdollisuutensa jälkensä pienentämiseen.

Mutta eipä näy kallis energia arkipäivässä. Asuntojen lämpötilat huitelevat 25 asteessa, autot nakuttavat pakkassäällä tyhjäkäynnillä katujen varsilla ja parkkipaikoilla. Talojen pihat ovat täynnä monenmoisia moottorivempaimia: talvella jopa 20 litraa tunnissa kuluttavia moottorikelkkoja, kesäisin vieri vieressä erivärisiä mönkijöitä. Monella taloudella on ainakin yksi sähkölämmitteinen vapaa-ajan asunto, jonka peruslämmitykseen kuluu 10 000 kWh sähköä vuodessa. Pelkästään tämä maksaa nykyisillä sähkönhinnoilla runsaat tuhat euroa.

Ensimmäisen kauden valtuutettuna hämmästelen oululaista päätöksentekoa. Monen suurhankkeen olettamuksena on ikuisesti halpa ja riittävä öljy. Perinteisten puolueiden valtuutetut ovat innoissaan kallioparkeista ja uusista moottoritiehankkeista. Tulevaisuuden ymmärtävä valtuutettu haluaisi kehittää joukkoliikennettä ja huolehtia hyvästä kevyen liikenteen reitistöstä.

Energian säästämisellä ja uusiutuvan energian käyttämisellä ei Pyhäjoen Hanhiniemeen tai Simon Karsikkoon tarvitsisi kenenkään suunnitella ydinvoimalaa. Pelottavia ovat ajat oululaisenkin asujan näkökulmasta. Toteutuessaan kumpi tahansa vaihtoehto laskee asumisviihtyisyyttäni.

Vieraspalstan ensimmäinen kirjoittaja on Veikko Ervasti, eläkkeellä oleva lukion rehtori, joka on maantieteilijä-biologi koulutukseltaan ja toiminut Oulun kaupungin valtuutettuna vuodesta 1985 lähtien, tällä hetkellä valtuuston toisena varapuheenjohtajana. Ottaa mielellään kantaa erityisesti ympäristöasioihin.

Meille on markkinoitu ydinvoimateollisuuden taholta hanakasti sitä, kuinka turvallisia ja luotettavia nimenomaan suomalaiset ydinvoimalat ovat. Lisäksi tästä propagandasta saa sen mielikuvan, että ydinvoima melkeinpä pelastaa ihmiskunnan uhkaavalta ilmaston muutokselta. Käydäänpä läpi joitakin sellaisia asioita, joihin ei joko saa vastauksia tai vastaukset ovat kiertelevän kaartelevan vältteleviä. Siis tyyppiä: hyvää päivää kirvesvartta.

Samalla suosittelen tietokirjailija Risto Isomäen pamflettia Kosminen rakkaus vai suuri saatana: 20 päätöstä ydinvoimasta. Hän käsittele 20 eri ydinteemaa, joista julkisuudessa ei juurikaan ole puhuttu ja joihin ei vastauksia juurikaan heru.  Osa tässä käsitellyistä asioista on Isomäen kirjasta.

Terrorismin vaara on todellinen, etenkin 11.9.2001 jälkeen. On esitetty, että alkuperäinen tarkoitus oli iskeä ydinvoimaloita vastaan, mutta seurauksia oli vaikea ennustaa. Uuden sukupolven terroristijohtajat saarnaavat apokalyptistä sotaa, jossa 2016–2020 isketään ydinvoimaloihin. Oleellista on: miten hyvin voimaloita vartioidaan, miten paljon radioaktiivisuutta tietty voimala sisältää, ja kuinka helppoa voimalan sisältämän radioaktiivisuuden vapauttaminen aerosolimuodossa ilmakehään on. Joskus valmistuva Olkiluoto-kolmonen  on ”ihanteellinen” kohde terroristeille. Miten on Hanhikiven tai Simon laita? On huomattava, että voimaloiden jäähdytysaltaat on helpoin kohde saada aikaan ns. likainen pommi. Eli mikä on suunniteltu vartioinnin taso ja miten kulut jaetaan?

Englannissa on keskusteltu jo 30 vuotta rannikolle rakennettujen ydinvoimaloiden kohtalosta merenpinnan mahdollisen nousun ja tulvien takia. Mitä Suomessa aiotaan tehdä merenpinnan noustessa? Joudutaanko rannikon ydinvoimalat siirtämään sisämaahan ja kuka maksaa viulut? Miten Fennovoima on varautunut asiaan?

Mitkä ovat muuten ydinvoimatuottajien vastuut, jos ydinvoimalaonnettomuus johtuu terrori-iskusta, merenpinnan noususta, tulvasta tai myrskystä. Käsittääkseni ydinvoimantuottajilla ei ole mitään vastuita – puhumattakaan voimaloiden purkamisesta. Kansalaiset joutuvat kustantamaan kaikki tällaiset riskit.

Kuunneltuani joitakin kansanedustajia ja luettuani heidän kannanottojaan minun on valitettavasti todettava, että nykyajan lukiolaisten ydinvoimatietämyksen taso verrattuna ko. kansanedustajiin on aivan eri galaksilta.

Tässä alkupaloja. Palataan myöhemmin näihin asioihin ja erityisesti ydinvoima contra ilmaston lämpeneminen –problematiikkaan…