Omaa taustaa
Olen kotoisin Keski-Pohjanmaalta Kannuksesta, missä synnyin 5-henkisen perheen esikoiseksi vuonna 1964 ja missä vietin lapsuuteni ensimmäiset 10 vuotta. Nuoruusvuoteni asuin Etelä-Savossa Mäntyharjulla, kunnes tie vei opiskelujen kautta Tampereelle vuonna -85.
Tampereen yliopistossa aloitin opintoni hallintotieteiden parissa, mutta huomasin pian että täytyy satsata siihen mikä eniten kiinnostaa, eli musiikkiin. Uusi oppiaineeni oli etnomusikologia, mistä valmistuin filosofian maisteriksi vuonna 1994. Graduni aiheena oli populaarimusiikin affektianalyysi, esimerkkitapauksena Popedan Kersantti Karoliina. Pääsivuaineenani Tampereella oli tiedotusoppi, missä erikoistuin tv-toimittajaksi.
Töiden perässä
Työhistoriaani voitaneen pitää melko värikkäänä. Syksyllä 1989 minua pyydettiin töihin Seinäjoelle, missä Vaasan läänin taidetoimikunta ja Provinssirockia järjestävä Kemu ry olivat käynnistämässä paikallisen populaarimusiikin koulutuksen kehittämiseen liittyvää hanketta. Populaarimusiikin läänintaiteilijana etelä-pohjanmaalla toimi tuolloin Veltto Virtanen. Työn tuloksena Seinäjoelle syntyi keväällä 1990 populaarimusiikin koulutus- ja tutkimuskeskus Rytmi-instituutti. Seinäjoella rakentelin töikseni 1990-luvun alkuvuosina myös useampaa Provinssirockia sekä WOMAD -festivaalia.
Muutin uuden heilani ja nykyisen vaimoni Sirkun kanssa Hämeenlinnaan syksyllä 1991. Häitämme vietettiin kesäkuussa 1992. Kesät 1992–1992 menivätkin Hämeen linnassa kesäoppaana. Talvella 1993–1994 tein töitä Tampereen yliopiston Radio Moreenissa toimittajana.
Jottei jutusta tule liian pitkää, niin tässä listaa työpaikoistani seuraavan reilun kymmenen vuoden aikana.
- Rytmi-instituutin kurssisihteeri 1995–1996
- Kaustisen kunnan kulttuurisihteeri 1996–1997
- Rytmi-instituutin johtaja 1997–2001
- Musiikkia Nuorille ry:n toiminnanjohtaja 1998–2001
- Linnan tapahtumat – hankkeen projektipäällikkö 2001-2004
- Hippalot – taidefestivaalin tiedottaja ja työntekijä 2004
Alkuvuodesta 2005 perustin oman yritykseni Kulttuurikonsultointi Esa Vienamo. Ensimmäinen suuri toimeksiantoni liittyi Hämeessä 2005 toteutetun Suuri seikkailu –tv-sarjan toteuttamiseen, mikä työllisti kaikkiaan lähes puolen vuoden ajaksi. Yrityksen kautta työskentelin myös Hämeenlinnan Kaupunkikeskusta ry:n projektipäällikkönä syksystä 2005 kevääseen 2006. Hämeen liitolle toteutimme yhdessä Esa Silvennoisen kanssa hämäläisen kulttuurimatkailun kehittämiseen liittyvän laajan selvitystyön vuonna 2006.
Toukokuussa 2006 aloitin pitkästä aikaa myös palkkatyöt Hämeenlinnaan perustetun kehitysvammaisten valtakunnallisen taidekeskuksen eli Kettuki-keskuksen projektipäällikkönä. Vuoden 2007 alusta olen ollut taidekeskuksen työntekijänä täysipäiväisesti, nykyään tittelillä toiminnanjohtaja.
Â
Kuva oikealla: Suomen painavin kulttuuripalkinto, Provinssirockia järjestävän Selmu ry:n myöntämä SELMULEKA vuodelta 2000
Pojat ja Hattulan Hurttala
Poikamme Arttu ja Ilmari syntyivät vuosina 1994 ja 1998. He ovat myös tärkeä syy siihen, miksi hakeuduimme takaisin Hämeenlinnaan ja saman tien Hattulan Hurttalaan vuonna 2001. Halusimme lukuisten muuttojen jälkeen asettautua paikoilleen ennen poikien koulun aloittamista.
Hattulan vuosina tärkeimpiä linkkejäni paikalliseen toimintaan ovat olleet Hurttalan koulun vanhempainyhdistys vuosina 2004–2008 (pj. 2005–2006) ja mukanaolo Parolan Visan junioreiden jääkiekko- ja jalkapallotoiminnassa vuodesta 2004 lähtien. Toimin myös Hämeen linnan keskiaikayhdistyksen puheenjohtajana lyhyen kauden 2003–2004. Osittain edellä mainittujen toimintojen yhteisvaikutuksesta syntyi nyt jo neljä kertaa järjestetty Hurttalan koulun keskiaikapäivä, jolloin koko koulu siirtyy yhden päivän ajaksi elämykselliseen keskiaikaan. Hurttalan kouluhan sijaitsee aivan Hattulan keskiaikaisen Pyhän Ristin kirkon vieressä. Keskiaikapäivän järjestää Hurttalan koulun vanhempainyhdistys yhteistyössä Hattulan kunnan, seurakunnan, keskiaikayhdistyksen ja Hattula-seuran kanssa.

