Eilen Keskisuomalainen nosti otsikoihin JJK:n stadion hankkeen. Kuultiin hieman ennakkotietoja JJK:n suunnitelmasta saada jalkapallostadion Hippokselle. Parin viikon kuluttua luvassa olisi lisätietoja.
Olen asiaan ottanutkin jo kantaa niin tuon Keskisuomalaisen uutisen kommentointi osiossa http://www.ksml.fi/teemat/jjk/jjk-haluaisi-pelata-veikkausliigaa-hippoksella(253941).ece kuin jalkapallokeskustelupalstalla FutisForum2 nimimerkillä Elmo http://futisforum2.org/index.php?topic=5618.0 .
Ajattelin kuitenkin tähän koota hieman ajatuksiani aiheesta.
On selvää, että Jyväskylässä tulee edustusjalkapallonkin olosuhteita parantaa ja tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että se tulee tehdä tulevalla valtuustokaudella. Miten olosuhteet saadaan ajanmukaisiksi on vielä auki. Vaihtoehtoja ovat ainakin Harjun kunnostaminen tai uuden stadionin rakentaminen jonnekin muualle. JJK:n tahtotila tuon uutisen mukaan on uusi stadion Hippokselle. Itse haluaisin kuulla myös lopullisen totuuden siitä, onko Harjulle edes luvallista tehdä muutoksia, joilla se saataisiin Veikkausliigalisenssin edellyttämälle tasolle. Tämä tietokin selkiyttäisi tilannetta jo huomattavasti.
Uutisessa hieman hämmästytti se, että JJK on noinkin salamyhkäisesti asiaa selvitellyt. Itse olisin nähnyt mieluummin tilannetta ajettavan koko Jyväskylän seudun futisseurojen yhteisenä hankkeena, jossa olisi voitu ottaa keskusteluihin mukaan myös pesäpallo. Jos stadionin rakentaminen Hippokselle on suunnitelmissa tulisi koko Hippoksen aluetta ajatella kokonaisuutena, ettei rakenneta sinne yksinäisiä pisteitä ajattelematta aluetta ja sen käyttöä laajemmin.Â
Jyväskylän kaupungin liikuntapaikkojen rahoitus-suunnitelmasta löytyy esim. kohta
”8. Hippoksen pesäpallostadionin peruskorjaushanke sisältää katsomorakenteiden osittaisen uusimisen ja kattamisen, hiekkatekonurmen uusimisen sekä sosiaali- ja yleisötilojen rakentamisen katsomorakenteiden yhteyteen.”
Nämä ovat ehdottomasti niitä asioita mitkä pitäisi oikeasta miettiä osana kokonaisuutta. Kaupunki on siis jokatapauksessa laittamassa rahaa Hippoksen alueelle, miksi ei voitaisi ajatella, että nämäkin rahat laitettaisiin pesäpallon ja jalkapallon yhteiseen katsomo-, sosiaalitila-, kuuluttamorakennukseen? Yhteistyöllä ja järkevällä suunnittelulla olisi varmasti mahdollisuus rakentaa Hippokselle jalkapallo- ja pesäpallostadion kompleksi halvemmalla, kuin rakentaa ne erikseen toisistaan välittämättä. Nyt kaivattaisiin lajirajat ylittävää yhteistyötä.
Uutisessa mainittu stadionin hinta, vähintään 2 miljoonaa, on kyllä alakanttiin ellei tehdä todellista karvalakkimallia. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että jos jotain tehdään, ihan mitä hyvänsä millä tahansa elämän alueella, niin tehdään sitten kunnolla. En tarkoita mitään ”öky”stadionia vaan hyvää perusstadionia, jossa ei ole säästetty käytännöllisyyden ja katsojien viihtyisyyden kustannuksella.
Stadionin vertailukohteena voisi käyttää vaikkapa Kuopion Magnumia, josta Wikipedia kertoo seuraavaa:
”Hintaa stadionille kertyi noin 5,9 miljoonaa euroa (kentän osuus 1,6 miljoonaa euroa, katsomon 4,3 miljoonaa), minkä lisäksi pienempiä lisäkustannuksia on syntynyt muista pakollisista töistä.”
Lisäksi opintomatka esimerkiksi Elfsborgin stadionille Ruotsin Boråsiin voisi olla hyödyllinen. Siellä rakennettiin 14000 hengen stadion noin 12 miljoonalla eurolla. Jyväskyläänhän kyllä riittäisi katsomokapasiteetiltaan tuosta puolet pienempikin. Tässä linkki kuvaan stadionista, joka minusta näyttää varsin tyylikkäältä: http://www.elfsborg.se/system/script/getfile.aspx?NkM1QzcyMkQ5QzBCMTY0OUQ4N0QzN0YzOUFGNEM1OTlGRUFF
Stadion uutisessa oli ikävää se, että pelialustaksi on tulossa tekonurmi eli muovi. Se muuttaa pelin luonnetta huomattavasti, mutta voi olla sellainen asia mikä on uuden stadionin osalta pakko niellä, jos se rakennetaan kaupungin rahoituksella. Tällöin, kun esimerkiksi käyttötuntien määrä nousee tärkeäksi hankkeen perusteluissa.
Jos taas JJK onnistuu rakennuttamaan stadionin yksityisellä rahoituksella pitäisi asiassa ajatella puhtaasti jalkapallon etua, jolloin luonnonnurmen tulisi olla itsestään selvä valinta. Oikein tehdyt pohjatyöt, laadukkaat sopivat nurmilajikkeet ja pätevä hoitohenkilöstä saisi varmasti nurmialustan kukoistamaan keväästä syksyyn.
Hankkeen rahoitushan on varmasti suurin kynnyskysymys. Jyväskylässä ei helppoa rahaa urheilun saralle irtoa kuin jääkiekolle ja rallille. Olisiko edes teoriassa mahdollista, että esimerkiksi Keskimaa lähtisi rahoittamaan stadionia? Stadion nimettäisiin sitten Keskimaa Areenaksi ja he voisivat myös rakentaa stadionin yhteyteen oman ravintolansa/kuppilansa? En näe tuota täysin mahdottomaksi ajatukseksi. Ja voin luvata, että tällöin heiluttelisin vihreätä bonuskorttia ilolla ja riemulla enkä varmasti olisi ainoa.
Joka tapauksessa hanketta pitäisi miettiä nyt ihan avoimesta, lajirajat ylittäen ja yhteistyössä. Niin kaupungin, seurojen kuin esimerkiksi Keskimaan tai muiden yksityisten rahoitustahojen kanssa. Jyväskylän jalkapallo ansaitsee parempaa. Yksi nykyaikaiset kriteerit täyttävä jalkapalloareena ei voi olla liikaa vaadittu. Pelipaikka josta voisimme olla ylpeitä, paikka jossa Jyväskylän edustusjalkapallo esiintyisi, viihdyttäisi ja jos hyvin käy, menestyisi. Paikka jonne jyväskyläläiset voisivat säännöllisesti kerääntyä kannattamaan oman kaupunkinsa seuroja.
Tämän kaupungin on vihdoin aika ottaa myös suuri jalkapallon ystävien joukko huomioon päätöksissään. Uskon vakaasti, että yhteistyöllä, neuvottelemalla ja yhteisellä halulla on mahdollista saada myös tämä ongelma ratkaistua. Helppoa tämä ei välttämättä ole, mutta mahdollista – ehdottomasti.