Eeva-Liisa Kauhanen

Ratkaisu työvoima- ja veronmaksajapulaan

Katainen totesi (TV-haastattelu 4.10.2008) että vuonna 2010 kääntyy työikäisen väestön määrä jyrkkään laskuun. Tällöin alkavat ns. suurten ikäpolvien edustajat eläköityä. Työikäisen väestön suhteellinen osuus koko väestöstä pienenee muutamassa vuodessa rajusti ja vinoutunut väestörakenne aiheuttaa ongelmia kansantaloudelle. Mikä ratkaisuksi?

Kataisen mukaan Suomeen tarvittaisiin 1,2 miljoonaa maahanmuuttajaa korvaamaan puuttuva työväestö. Näin suuri maahanmuuttajamäärä ei kuitenkaan ole realistinen vaan tarvitaan muitakin keinoja tuottavuuden ylläpitämiseen. Näitä ovat mm. verotuksen painottuminen yhä enemmän kulutukseen ja vastaavasti tuloverotuksen keventäminen. Pienemmillä tuloveroilla sekä hyvillä työsuhde-eduilla saadaan työnteko houkuttelevammaksi, jolloin suurempi osa eläkeikäisistä haluaa jatkaa työelämässä ja muidenkin ikäryhmien työhalukkuus kasvaa. Ehkä silloin saataisiin työelämään myös ne elämäntapatyöttömät, joiden elättäminen tällä hetkellä rasittaa yhteiskunnan taloutta.  

Katainen kaavailee edelleen että ostovoiman kasvusta osa käytetään palveluiden ostamiseen toisilta suomalaisilta, toisin sanoen esimerkiksi siivous- ja remonttiyrityksiltä, jolloin yrittäjyysmahdollisuudet ja –halukkuus kasvavat ja yhä useampi suomalainen työllistää itsensä pienyrittäjänä. Kulutuksen raskaampi verottaminen ohjaa ihmisiä myös ympäristöä säästävään kuluttamiseen ja toimii näin arkipäiväisten ympäristötekojen kannusteena.

Kataiselta jää tässä tulevaisuuden visioinnissaan huomioimatta yksi ilmiselvä vaihtoehto. Sen sijaan että otettaisiin Suomeen lisää maahanmuuttajia, lopetetaan maahanmuuttajien ottaminen kokonaan. Suomessa riittää työvoimaa omasta takaa kun lopetetaan kaikki teollinen tuotanto. Tuodaan muualta kaikki kulutushyödykkeet ja jalostusta vaativat elintarvikkeet. Myös teollista tuotantoa palveleva koneteollisuus ja rakennustarviketeollisuus siirtyvät täten luontevasti muualle. Panostetaan sen sijaan pelkästään matkailuun, palveluiden tuottamiseen suomalaisille sekä logistiikkaan. Näin teollisuudesta vapautuu työvoimaa palvelusektorille.

Logistiikkaa tarvitaan yhä enemmän kun kaikki hyödykkeet ovat tuontitavaraa ja oletettavasti itätransitokin jatkaa huimaa kasvuaan. Joukkoliikenteeseen panostaminen ja yksityisautoilun rankka verotus siirtää henkilöliikennettä joukkoliikenteeseen lisäten näin joukkoliikenteen työllistävää vaikutusta. Näin saadaan jo logistiikka-ala työllistämään huomattava osa työikäisistä suomalaisista. Matkailumaana voimme mainostaa täydellistä saastuttavan teollisuuden puuttumista sekä vähäisen yksityisautoilun aikaansaamaa liikenteen päästöjen vähäisyyttä. Jo nyt suosiossa oleva luontomatkailu vetää yhä enemmän ulkomaalaisia matkailijoita kasvaen räjähdyksenomaisesti.

Panostaminen palveluihin tarjoaa myös mahdollisuuden houkutella ulkomailta varakkaita vanhuksia viettämään viimeisiä elinpäiviään lintukoto-Suomessa. Vanhuksia ei voida laskea maahanmuuttajiksi, sillä heille ei tarvitse antaa kansalaisoikeuksia vaan heidät voidaan rinnastaa kesälomailijoihin.

Kyllä näillä eväillä työvoimaa riittää ihan omasta takaa ja voidaan vaikka heti sulkea portit maahanmuuttajilta. Vai mitä? Vai olikohan Kataisen puheissa sittenkin enemmän järkeä…

Eilinen iltapäivälehti kirjoitti Helsingissä paljastuneesta eläinsuojelurikoksesta.  Noin viittäkymmentä mäyräkoiraa pidettiin puutteellisissa tiloissa ja osa oli tarkastuksen aikaan ilman vettä. Eläimet sinänsä olivat hoidettuja ja hyväkuntoisia, mutta sisätilan ilma oli huono ja osa koirista oli aivan liian pienissä häkeissä, joissa ne eivät pystyneet lainkaan liikkumaan. Tämä ei onneksi ole eläinsuojelurikosten pahimmasta päästä, mutta jälleen yksi julkisuuteen tullut huonon hoidon tapaus kuitenkin.

Tässä tapauksessa on ilmeisesti kyse koirien luvattomasta myynnistä, ainakaan koirien omistaja ei ole rekisteröitynyt koirien myyjäksi. Useinhan juuri ns. pentutehtailijoilla ja muilla ilman asianmukaista lupaa toimivilla kenneleillä on paljon koiria pienissä tiloissa. Myös koirien terveydenhoito ja ruokinta on monessa tällaisessa paikassa laiminlyöty ja pennut ovat rekisteröimättömiä ja mahdollisesti monirotuisiakin. Sinänsä minulla ei ole mitään monirotuisia koiria vastaan, mutta en kuitenkaan pidä järkevänä niiden suurimittaista tarkoituksellista tuottamista.

Pentutehtailu ei lopu niin kauan kuin sen harjoittajat hyötyvät toiminnastaan taloudellisesti. Koiran ostamista harkitsevan tulisi ehdottomasti selvittää koiran myyjän taustat. Jos jokainen ostaisi koiran vain asianmukaisesti toimivasta kennelistä ei pentutehtailijoille ja epämääräisille kenneleille jäisi toiminnan mahdollisuutta ja ne loppuisivat. Kokonaan toinen asia on koiran ostaminen yksityiseltä ihmiseltä, joka satunnaisesti  myy koiransa pentuja – tahattomasti tai tarkoituksella alkunsa saaneita. Silloin ei ole kyseessä epämääräinen liiketoiminta kuten pentutehtailijoilla.

Vanhan tutun kesäkissaongelman lisäksi tai pikemminkin tilalle on tullut vuodenajasta riippumaton lemmikkien hylkääminen. Samanaikaisesti hylätyksi joutuneiden lemmikkien lajikirjo on runsastunut. Löytöeläimiä on aina kilpikonnista ja muista pienistä ja eksoottisistakin eläimistä alkaen. Ongelma on siis ympärivuotinen ja käsittää kaikki mahdolliset lemmikkieläimet.

Molemmat ongelmat, pentutehtailu ja muu epämääräinen lemmikkiliiketoiminta sekä lemmikkien hylkääminen, juontuvat osin samoista lähteistä. On liian helppoa hankkia lemmikki kun sen hankkiminen ei edellytä mitään näyttöä ostajan kyvystä /halusta huolehtia eläimestä asianmukaisesti. Usein lemmikit myydään myös niin halvalla, että taloudellinen menetyskään ei estä lemmikin hylkäämistä tai huonoa hoitoa. Ihmisten tietous lemmikin ominaisuuksista ja hoidosta on usein puutteellinen eikä ymmärretä että eläimen hoitoon tulee sitoutua ja tuo sitoutuminen jatkuu useiden eläinten kohdalla vuosia.

Osittain vastuu on eläimen myyjälläkin. Moni ei todella välitä siitä mihin hänen myymänsä eläin joutuu ja miten sitä hoidetaan, raha on pääasia. Tätä voi myyjä puolustella sillä, että jos hän ei myy ostajaehdokkaalle lemmikkieläintä, löytyy kuitenkin toinen halukas myyjä ja ostaja saa loppujen lopuksi halulamansa.  Yleinen vastuuntunnottomuus ja todellisen välittämisen puute on valitettavan yleistä niin ostaja- kuin myyjäpuolellakin.

Lupauksista huolimatta ei kouluterveydenhuoltoa ole parannettu  Jokelan koulusurmatapauksen jälkeen. Päinvastoin, Tuusulassa ollaan vähentämässä kouluterveydenhuollon resursseja. Lupauksilla saatiin ihmiset rauhoitettua ja nyt kun tapauksesta on kulunut kohta vuosi, on pahin hätä unohtunut ja tilanne rauhoittunut. Nouseeko resurssien pienentämisestä äläkkä? Ehkä asia saa enemmän huomiota kuin se olisi saanut ilman Kauhajoen tapausta.

Sen sijaan että puututtaisiin perusongelmiin -  masentuneisuuteen ja muihin mielenterveysongelmiin, yleiseen pahaan oloon ja syrjäytymiseen, arvoihin ja normeihin – pyritään vain painamaan niiden aiheuttamat seuraukset piiloon. Kun puututaan seurauksiin eikä syihin, toimitaan lyhyellä tähtäimellä ja se tulee ajan myötä kalliimmaksi kuin pitkäjänteinen työ perimmäisten syiden poistamiseksi. Toki ennen kuin päästään puuttumaan syihin ja muuttamaan asioita, on myös torjuttava jo olemassa olevien ongelmien seuraukset. Mutta nykyisillä ja suunnitelluilla toimenpiteillä ei tulla koskaan pääsemään itse ongelmien ytimeen. Lupa- ja valvontakäytännöillä voidaan rauhoittaa ihmisiä ja luoda valheellista turvallisuuden tunnetta. Samalla saadaan käännettyä huomiota pois ongelmien todellisista syistä ja niiden korjaamisesta.

Esimerkki seurausten torjumisesta on aseluvan hakemiseen vastedes vaadittava mielenterveysselvitys.  Asiahan on sinänsä hyvä, toivottavasti sillä saadaan karsittua riskitapaukset eli jo pitkälle ehtineiden ongelmien kärjistyminen ampumistapauksiksi. Pitkällä tähtäimellä tulisi tietysti pyrkiä siihen, että näitä riskitapauksia ei ole. Mielenterveysongelmia ei voida koskaan kokonaan poistaa, mutta ne tulisi tunnistaa ja hoitaa hyvissä ajoin. Taustalla ampumatapauksissa on perimmältään ampujan arvomaailma. Mikä saa ihmisen tappamaan toisia ihmisiä? Miksi ongelmia ei osata hoitaa muutoin kuin ajautumalla ääritekoihin? Miksi joku katsoo oikeudekseen päättää toisten ihmisten elämän loppumisesta? Miten muodostuu tämä kaikkitässähetimullenyt –ajattelutapa, joka oikeuttaa ihmisen oman etunsa nimissä toimimaan jopa toisia ihmisiä vahingoittaen? Tuoreessa muistissa on yhä koulutytön surma, jonka syyksi surmaaja on kertonut sen että ei ole päässyt haluamaansa hoitoon. Johan se toki oikeuttaa tappamaan jonkun! Ongelma on mielenterveydellinen, syy on hoidon puute, seuraus on mieleltään ja arvomaailmaltaan järkkyneen ihmisen tekemä surmatyö.

Mielenterveysongelmista, koulukiusaamisesta, syrjäytymisestä ja yleisestä pahoinvoinnista sekä niihin johtavista syistä keskustellaan taas kiivaasti, mutta jäävätkö käytännön toimenpiteet jälleen kerran ”resurssien puutteessa” toteuttamista vaille? Onhan helpompaa lähestyä ongelmia suomalaisille tutulla laki-/asetus-/säädös-/kieltomentaliteetilla kuin puuttua ongelmien syihin ja hoitaa niitä kestävältä pohjalta pitkällä tähtäimellä. Eiköhän olisi aika vaatia pitkän tähtäimen suunnitelmaa ja puuttua oikeisiin asioihin, niihin jotka ovat pahan olon ja vääristyneen arvomaailman taustalla.

Kylläpä nyt syksy meitä hellii. Kauniita syyspäiviä on ollut koko viikon ajan. Jos tällainen vastaava säätila olisi vallinnut kesällä, olisimme saaneet nauttia lämpimästä ja aurinkoisesta kesästä. Mutta kyllä syksy on kaunista aikaa ja kauniista syyspäivistä pitää todellakin nauttia mahdollisuuksien mukaan.

Juuri tällä hetkellä kaunis sää onkin ainoa asia josta voin nauttia. Ennakoidun kahden viikon sairasloman sijaan lomailen puolitoista kuukautta ja ensimmäiset viisi viikkoa kuljen kyynärsauvoilla ja vain “hipaisuvarauksella”. Ei sen näin pitänyt mennä, mutta meni kuitenkin. Nyt täytyy vain sopeutua ajatukseen jokseenkin toimettomasta syyslomasta. Osaisinpa edes nauttia lomasta, mutta ei. Minun on stressattava lukemattomia asioita: miten nyt saan laitettua jänissuuojaverkot tyrnien ja omenapuiden ympärille? pitäisi kunnostaa kanien talvikoti tallissa! kuka hoitaa töissä kurssini? miten saan hoidettua kurssitöiden ohjauksen? miten saan tehtyä kurssien Moodle-alustat kuntoon kun kotona nettiyhteys on liian hidas Moodlen muokkaukseen? - Että ei voi ihminen elää tässä ja nyt ja ottaa kaikkea mahdollista irti hetkestä. Eivät työasiat ilman minua jää hoitamatta, kyllä joku ne hoitaa jotenkin. Tosin se yleensä tietää itselleni entistä enemmän töitä loman jälkeen. Pitäisi kuitenkin yrittää relata vähän. Olen ikävä kyllä omaksunut kiireisen, omasta mielestään korvaamattoman työntekijän tavan huolehtia työasioista lomankin aikana. Tämä on juuri sellaisen työyhteiskunnan oire, jota itse periaatteessa vastustan. Työn merkitys elämässäni on saanut liian suuren osan. Työssä vaaditaan paljon, resursseja ei ole riittävästi kaiken tekemiseen siten kuin sen haluaisi tehdä, oman työn kehittämiseen ei ole aikaa… Mitäpäs jos ihan oikeasti yritän nyt vain lomailla!

Lämmin ja sumuinen aamu on tunnelmaltaan raskas. Eiliset Kauhajoen tapahtumat pyörivät mielessä vaikka kuinka yritän niitä karkoittaa. Tänään töissä asiasta puhutaan paljon. Opiskelijat haluavat yleensä keskustella tällaisista asioista ja tunneilla sille on annettava aikaa mikäli tarpeen on. Viime vuosi oli raskas paitsi Jokelan tapauksen johdosta myös omaa koulua ja omia opiskelijoita läheisesti koskettaneen tragedian vuoksi. Itselläni ainakin palasivat nämä vuoden takaiset surulliset asiat mieleen.

Eilen illalla oli kuntaliitosinfo-ilta Vehkalahtitalolla. Todella vähän yleisöä paikalla ja suurin osa niista Haminan kaupunginvaltuustosta. Ilahduttavaa oli, että Vihreistä oli peräti 8 paikalla! Olimme mukana kaikista puolueista ehdottomasti suurimmalla suhteellisella osuudella.

Kuntaliitos on vaikea asia ja herättää monia tunteita. Valitettavan usein tunteet voittavat tiedon ja järjen. Usein ei edes ole tarkkaa tietoa siitä, mitä kuntaliitos tuo tullessaan. Eilen olisi ollut oiva tilaisuus saada tietoa liitossopimuksesta ja palvelusuunnitelmasta, mutta tätä tilaisuutta ei siis jostain syystä juurikaan käytetty hyväksi. Itselleni tilaisuus oli erittäin valaiseva ja suhtaudun kuntaliitokseen entistä myöhnteisemmin. En ole siihen ehdottoman kielteistä kantaa ottanut aikaisemminkaan, lähinnä olen ollut varovaisen myönteinen. Pieni kunta tuntuu kotoisalta ja läheiseltä ja olen aina ollut pienten puolella - monessakin mielessä. Realiteetti on kuitenkin että kuntaliitoksen myötä on mahdollista saada aikaan säästöjä ja sitä kautta turvata monipuolisemmat palvelut. Pointti on se, että mitään kuntaa ei saisi syrjiä ja jokaiselle liitoskunnalle tulisi pystyä takaamaan tasapuolinen kohtelu. Liitossopimus on pitkällisten selvitysten ja neuvottelujen tulos ja täynnä kompromisseja jokaisen osallisena olevan kunnan taholta. Uskon sen olevan kaikkien osapuolten kannalta pääosin tyydyttävä ja niin hyvä kuin on ollut mahdollista saada aikaan. Varmasti jokaista kuntaa jää jokin asia närästämään, mutta jokainen kunta myös hyötyy joissain asioissa.

Palvelujen ulkoistamisesta oli jonkin verran puhetta. Monissa kunnissa/kaupungeissa on toimintojen ulkoistamisesta hyviä kokemuksia - jos on niitä huonojakin. En voi uskoa että ulkoistaminen kunnissa/kaupungeissa olisi kovin erilaista kuin se on yrityksissä. Yritykset ovat viime vuosina karsineet toimintojaan ja keskittyneet ydinosamiseens ulkoistaen tukitoimintoja ja ei-kriittisiä prosessejaan. Näin on päästy parempaan kustannusten ennustettavuuteen ja hallintaan sekä parempaan kokonaistehokkuuteen. Samoin se toimii kuntatasolla.

Kaupunginjohtaja Hannu Muhonen esitti mielipiteensä kysyen miksi ei kunnna toiminnoissa olisi mahdollista saavuttaa samanalaista tehokkuutta kuin yksityissektorilla. Toki se on mahdollista ainakin teknisesti ottaen. Erot tehokkuudessa syntynevät toimintatavoista ja asenteista. Sisäisen yrittäjyyden toteutuminen on edellytys tehokkalle toiminnalle. Tehokkaan työskentelyn mahdollistavat välineet ja prosessit sekä yleinen työilmapiiri, kannusteet ja asenteet täytyy saada kuntoon. Jostain syystä tämä vain ei usein toimi kuntasektorilla siten kuin yksityisellä puolella.

Juuri kun tulin kotiin ja ihastelin kaunista syyspäivää sain uutisista kuulla että Kauhajoella on menossa kouluampumistilanne. Ilmeisesti kuolleitakin on ja ainakin useita haavoittuneita. Tämä alkaa jo tuntua kammottavalta. Jokelan koulusurmat ja muu nuorten väkivaltainen käyttäytyminen tuntuu aina vaan pahemmalta omassa mielessä kun itsekin työskentelee koululympäristössä. Tosin Kauhajoen tapauksesta en tiedä minkä ikäinen ammuskelija on. No niin, nuorukainen on teon takana ja on surmannut itsensä. Jokelan tapauksen toistoa?

Nuorten mielenterveysongelmista on ollut paljon juttua viime aikoina. Tällaiset ääritapaukset tietysti aina nostavat ongelman esille ja yleiseen keskusteluun, mutta ilman näitä väkivaltaisia tapahtumiakin pahoinvointi on tosiasia. Eikä sitä suinkaan paranna se, että lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuttavista toimista tingitään. Lasten päivähoito, koulujen resurssien supistukset, mielenterveysongelmien ehkäisyn laiminlyönti… kyllä tiedetään että myöhemmin lankeaa lasku -  ja se on iso! Kuntien on ehdottomasti pistettävä tarkempaan seulaan resurssisupistukset!

Lisääntyvä turvattomuus on tosiasia meidänkin rauhallisena pitämässämme Suomessa. On pakko varautua siihen, että väkivalta lisääntyy ja kansainvälinen terrorismikin voi hyvinkin pian tulla meillekin.

Perjantaina oli Valojen Yö ja olipa mukava ilta. Koko illan paistoin pinaattilettuja kunnes neljän litran taikina oli paistettu ja moni tyytyväinen illan kulkija oli saanut massuntäytettä pinaattiletusta ja puolukkahillosta.

Paljon oli väkeä liikkeellä ja ilahduttavasti ihmiset olivat myös kiinnostuneita keskustelemaan kunnan asioista ja tuota pikaa käynnistyvistä kuntavaaleista. Jaoimme Vihreä Lanka -lehtiä ja kaikenlaista vihreää informaatiota ja mukana oli myös nuori espoolainen kansanedustaja Johanna Karinmäki. Johanna taisi hieman katsella ja ihmetellä pikkukaupunkimeininkiä. Hänen paikallisyhdistyksessään on noin 300 jäsentä kun me puolestaan ylpeilemme peräti 20  jäsenellä.  Kovin on erilaista toiminta pienessä kaupungissa ja maaseudulla kuin pääkaupunkiseudulla.

Syksy on tuonut viileyttä ilmaan ja joitain todella syksyisiä päiviäkin on ollut. Eilinen sunnuntai oli syyspäivä kauneimmillaan. Usvaisesta aamusta kehkeytyi aurinkoinen ja lämmin päivä. Kävin tämän syksyn viimeisellä sieniretkellä (polven tähystys edessä ja siitä toivuttuani taitavat olla sienikelit menneet) ja toin kotiin aivan uskomattoman upean suppilovahverosaaliin. Suppareiden kuivattamisessa onkin melkoinen homma kun niitä on kerralla niin paljon että täytyy todella olla  huolellinen etteivät ne pääse pilaantumaan vaan kaikki kuivuvat rapeiksi herkuiksi.

Kävin eilen työasioissa Helsingissä. Läksimme kollegani kanssa Haminasta linja-autolla aamusella. Kuljettaja oli melkoisen iäkäs mies. Tuntui kovasti mukavalta ja kotoiselta kun hän oli iloinen ja hyväntuulinen ja laski leikkiä. Tuli kotoisa olo: tällaista pikkukaupungissa.

Aina Helsingissä käydessäni kauhistelen melua, pakokaasua, kiirettä ja ihmistungosta. Ja joka kerran sieltä lähtiessäni huokaan helpotuksesta ja suuntaan hyvillä mielin kohti Kaakonkulmaa ja rauhallista, verkkaiseen tahtiin elävää pikkukaupunkia - ja tietysti omaa kotia maalla. Verkkaisella tahdilla en tarkoita sitä, että Haminassa olisi jotenkin pysähtynyttä tai tapahtumaköyhää. Tarkoitan ihmisten rauhallisempaa toimintaa: kaupassa ei mennä puolijuoksua ja linja-autolle mennessä varataan sen verran aikaa että ei tarvitse juosta viimeisiä sataa metriä. Helsingissä junaan/bussiin/ratikkaan/metroon juokseminen on sääntö eikä poikkeus. Jostain minulle käsittämättömästä syystä helsinkiläiset tuntuvat laativan itselleen minuuttiaikataulun josta pidetään kiinni juoksemalla kulkuvälineelle siitä huolimatta että seuraava tulee jo muutaman minuutin kuluttua.

Helsinki on selvästi Haminaa suurempi ja kaikinpuolin “kaupungimpi”. Itse olen opiskeluaikana asunut Helsingin Katajanokalla kolme vuotta. Katajanokka sinänsä on melko mukava ympäristö, onhan se meren ympäröimä ja raikkaat merituulet vievät pahimmat pakokaasut. Siellä on kauniita vanhoja rakennuksia ja liikenne on vähäistä. Siitä huolimatta en oppinut viihtymään siellä. Sieltä puuttuu pikkukaupungin kodikkuus ja pikkukaupungin ihmisten enemmän toisia huomioiva ja helpommin lähestyttävissä oleva asenne.

Arvostakaamme pikkukaupungin rauhallista elämänmenoa ja kodikkuutta! Kaupunkisuunnittelussa tulisi huomioida viihtyvyys ja kaupungin tulisi tarjota ihmisille miellyttäviä, rauhallisia paikkoja pienen rauhallisen lepohetken viettämiseen. Haminassa näitä kauniita rauhallisia paikkoja todella on tarjolla; puiston penkille on mukava istahtaa katselemaan lintuja ja kaunista puistoa; vallit ovat ainutlaatuiset ja tarjoavat monia elämyksiä kulkijalle ja istuskelijalle. Toivottavasti näitä miellyttäviä kaupunkimaisemia ja -näkymiä vaalitaan Haminassa jatkossakin. Kaupunkikuvaan kuuluvat vanhat rakennukset ja niiden kohtalo ovat puhuttaneet haminalaisia viime aikoina. Aholaisenkulma on juuri sellainen vanhaan pikkukaupunkimaisemaan kuuluva rakennus, jonka soisi jäävän paikalleen. Valitettavasti tämän päivän KymenSanomista sain lukea, että rakennuksen purkutyöt ovat alkamassa todennäköisesti ensi viikolla. Kuinkahan moni haminalainen on viime aikoina valokuvannut Aholaisenkulmaa? Rakennus jää elämään kuvissa ja muistoissa.

Kaikkea vanhaa ei pidä purkaa tehoajattelun ja nykyaikaistamisen tieltä. Myös Haminan kaunis vanha veturitalli tulisi mielestäni säilyttää. Veturitallin tiimoilta on ollut monenlaista pohdintaa sen tulevasta käytöstä tai hävittämsestä. Veturitalli tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia ja niitä tulisikin monipuolisesti ja monesta näkökulmasta pohtia ennen kuin tehdään mitään peruuttamatonta.

Viikonloppu kuluikin melko paljon retkeilyn merkeissä. Mukavat syyssäät täytyy hyödyntää.

Lauantai-aamuna ehdin maalata jo alkukesästä aloitetun tallin päädyn loppuun. Kun alkukesällä maalasin sitä, oli yläosan neljästä linnunpötöstä kolme asuttuja, joten en voinut tehdä hommaa loppuun. Yhdessä pötössä vielä senkin jälkeen varttuivat siivilleen varpusenpoikaset, joten maalauksen loppuunsaattaminen jäi syksyyn. Sitten kiireesti Tervasaareen ja Vikla II:lla kohti Ulko-Tammiota. Saviniemen asukasyhdistys oli järjestänyt syysretken ja sinne sai ulkopuolisetkin ilmoittautua, joten siinäpä oiva tilaisuus käydä katselemassa saaren syksyistä luontoa. Vain kerran aikaisemmin olen käynyt siellä. Se oli toissakeväänä ja siksi olikin mukava käydä katsomassa miten saaren luonto on erilainen nyt kuin kevätaikaan. Yllätyksekseni nytkin kallioilla kukki orvokkeja, tosin huomattavasti vähemmän kuin keväällä. Myös maksaruoho oli kukassa ja jokunen kultapiisku. Mukava oli kuljeskella rantakallioilla ja saaren poluilla. Nautin aina vesillä olosta ja matkat kuluivatkin miellyttävästi merta ja saaria sekä upeita pilviä ihaillen.

Tänään, sunnuntaina, tein aamulla remonttihommia ja sain tallin pesuhuoneen laatoituksen valmiiksi. Hienoa työtä - joskin ammattilainen voisi olla kovasti toista mieltä :). Luulin olevani liian väsynyt ja raihnainen lähtemään sieneen, mutta iltapäivän koittaessa kuitenkin suunnistin Miehikkälään Savanjärven maastoon. Järvi on kaunis ja suurelta osin luonnontilassa. Kuljin rantaa myötäilevää polkua ja välillä poikkeilin metsään. Ja kyllä vain kannatti: koivunpunikkitatit, männynherkkutatit, voitatit ja kehnäsienet, palterohaperot, kantarellit ja leppärouskut sujahtivat koriin. Erityisesti ilahduin kehnäsienistä, jotka ovat suurta herkkuani. Illansuussa kantarellit päätyivät pakastimeen, tatit siivuiksi kuivumaan ja muut sienet sipulisilpun kanssa sienisalaatiksi. Tulipa taas hyvä mieli metsässä kulkiessa. Päiväkin oli aurinkoinen ja syksyisen raikas.

Eilen oli mukava syyspäivä, kostea ja viileähkö. Olin uuden opiskelijaryhmän kanssa Palvaanjärven kurssikeskuksessa luontopolun taukopaikalla nuotiolla ja makkaranpaistossa. Aamulla sinne mennessäni huomasin tienvarressa miehen vesakonkarsintatöissä. Oitis oivalsin että tuostahan saankin makkaratikkuja. Pysähdyin ja esitin asiani ja sain luvan tehdä makkaratikkuja niin paljon kuin vaan tarvis olisi.

Siinä hetken juttelimme ja kuinkas se muuten juttu lähtisikään tänä kesänä luontevammin liikkeelle kuin tokaisusta:”Kun ei vaan vaihteeksi tänään sataisi.” Tuostapa sitten säitä taivastelemaan ja mies taivasteli kylmää ja sateista kesää ja kertoi aamulämpötilan heidän pihapiirissään olleen vaivaiset +8 astetta. Ja vielä sitten tuhahteli kuinka siitä ilmaston lämpenemisestä höpötetään eikä yhtään katsota mittariin.

Tämäntapaisia tokaisuja olen kuullut pitkin kesää. “Vai vielä ilmasto lämpenemässä!” Ilmaston lämpeneminen varmaan tuo mieleen sen, että jokainen vuodenaika lämpenee yhtä lailla ja saamme nauttia talvista ilman paukkupakkasia ja hellekesistä ja kohtahan palmujen alla paistatellaan päivää kotipihassa. Olisikin parempi puhua ilmastonmuutoksesta eikä niinkään ilmaston lämpenemisestä. Ilmaston globaalista lämpenemisestä koituvat seuraukset ovat kovin erilaisia eri puolilla maapalloa ja eri ilmastovyöhykkeillä. Emme voi yksioikoisesti vain olettaa ilmojen muuttuvan lämpimämmiksi. Ilmaston ääri-ilmiöt lisääntyvät, vuodenaikojen välinen lämpöitilaero muuttuu, kasvukausi pitenee, sademäärät muuttuvat ja monenlaista muutakin vaikutusta on ilmastonmuutoksella.

Tehtyäni riittävästi makkaratikkuja jatkoin matkaa kurssikeskukseen. Luontopolun varrelle ripustelin muutaman tietokilpailutehtävän ja taukopaikalle virittelin nuotion. Onneksi olin hyvissä ajoin liikkeellä. Ehdin yksikseni nautiskella nuotiolla istuskelusta reilun tunnin ennenkuin piti lähteä vastaanottamaan opiskelijoita. Metsä ympärillä, näköala järvelle, nuotion rätinä, savun tuoksu - mikäpäs sen parempi päätös työviikolle.